IL: Kalle Laitelan roolista tuttu Pete Lattu: ”Yleisin kysymys on se, olenko oikeasti homo”
Pete Lattu aloitti Kalle Laitelan roolissa Salatuissa Elämissä vuonna 1999, mutta roolihahamo muutti Brasiliaan vuonna 2001 ja lähti ohjelmasta.
Kalle palasi Pihlajakadulle vuonna 2012, mutta Pete Lattu kertoo Iltalehdelle, että vuosien poissaolostaan huolimatta ihmiset huikkailivat hänelle usein kadulla.
— Jossain kohtaa tajusin, että kymmenenkään vuotta ei riittänyt ”putsaamaan” sitä historiaa. Edelleen olin se Salkkareista tuttu henkilö, niin ajattelin, että ollaan Salkkareista tuttu henkilö sitten koko rahalla, kertoo Pete.
Kalle Laitelan rooli on homoseksuaali, joka on Peten mukaan yleisin kysymysmerkki faneilla; onko mies oikeasti homo?
Vastaus on kielteinen, nimittäin Lattu asuu Porvoossa vaimonsa sekä kahden lapsensa kanssa. Ehdotuksia miehiltä silti satelee.
— On ollut jopa itsepintaisia yrityksiä käännyttää minua. Ei kai sitä voi oikein muuten ottaa kuin imarteluna. Tietysti se on itsetuntoa hivelevää, että on jonkun mielestä jollain lailla upea.
Lähde: Iltalehti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn