IL: Leo Stillmanin esikoisen syntymä muutti koko elämän – ”Rellestäminen on jäänyt pois”
Laulaja Leo Stillmanin, 29, ja stylisti Maryan Razavin, 37, esikoistytär syntyi toukokuussa.
Elämä muuttui hetkessä ja Leo avasi arkielämänsä tapahtumia Iltalehdelle. Leo otti lomaa töistä vauvan syntymän jälkeen, jotta hän voisi olla kotona Maryamin kanssa, mutta työt alkoivat taas heinäkuussa.
— Nyt on ollut aika hektistä sen jälkeen, kertoi Leo Iltalehdelle.
— Vauvakin oli mukana, kun vedin laivakeikkoja Viking Linella.
Keikan jälkeen ei lähdettykään bisselle, vaan vaipanvaihtohommiin. Bilettäminen on jäänyt pois vauvan syntymän myötä ja se on vaikuttanut positiivisesti myös Leon terveyteen.
— Sellainen rellestäminen on jäänyt pois. Olen muuttanut elämäntapojani, koska haluan olla hyvässä kondiksessa ja hyvä vanhempi. Minulla on nyt ehkä enemmän selkärankaa kuin aikaisemmin, kun haluan olla enemmän skarppina. Nyt tuntuu, että teen asioita vanhemmuuden vuoksi.
Työt kutsuvat tuoretta isää toden teolla myös television puolella, kun Neloselle siirtynyt Tähdet, tähdet starttaa syksyllä. Leo on mukana myös Iholla-sarjassa, jossa kamerat ovat seuranneet Leon arkea intiimillä tavalla.
— Iholla-sarjaa kuvaan joka päivä, niin arki on ollut senkin suhteen aika hektistä, kertoo Leo.
— Paljon enemmän tässä on Maryamilla kuitenkin duunia, kun alkutaival on äidille niin rankkaa. En voi kuin olla tukena ja yrittää tsempata häntä, kun hän huolehtii imettämisestä ja palautuu synnytyksestä. Tässä on naisella iso vastuu, ja katson häntä vain ylöspäin.
Lähde: Iltalehti
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”