Lupaan olla sun -hitistä tunnettu Nopsajalka, oikealta nimeltään Antti Hakala, päätti lopettaa musiikkiuransa vuonna 2017 kärsittyään pitkään työuupumuksesta.

Hän kertoo Iltalehdelle antamassa haastattelussa ensimmäisten oireiden ilmenneen debyyttilevynsä ilmestymisen jälkeen vuonna 2006. Hän oli vuoden keikkatauolla menetettyään lauluäänensä.

– Siitä lähtien olen kärsinyt fyysisistä lihaskivuista, joille ei ole löytynyt kattavaa selitystä vaikka olen rampannut jos jonkin alan osaajalla. Välillä ääni lähtee kokonaan tai puheen tuotto alkaa sakkaamaan. Se on helkkarinmoinen taakka kun haluais esittää musaa. Sen takia olen pitänyt keikkataukoa tai halunnut lopettaa artistin uraa, kun ei oo tuntunut järkevältä kamppailla noita oireita vastaan, Antti Hakala kertoo lehdelle.

Lokakuussa 2020 hän teki näyttävän paluun musiikkibisnekseen ja julkaisi uuden albuminsa Sade. Uudella levyllä on kappale Burnout.

– Oli hauska ajatus tehdä menevä, iskelmällinen biisi vakavasta aiheesta ja syleillä se aihe kuoliaaksi. Mä oon oppinut elämään burnoutin kanssa, se on nykyään kuin ystävä joka ilmoittaa milloin pitäis hengittää ja levätä. Mä en koe että se on missään vaiheessa poistunut kokonaan, tai että haluisinkaan että se kokonaan häviäis. Tää biisi on mulle yks tapa selvitä siitä, että sille pystyy vähän nauramaan.

Lähde: Iltalehti

Lue myös:

Alma Hätönen avautuu omasta jaksamisestaan: ”Olen ollut kerran bornoutin partaalla”

Rumba: Laulaja Evelina sairastui burnoutiin – ”Olin tosi pitkään kipeänä”