IL: Pekka Poudan jalassa todettiin veritulppa – pitkä sairausloma edessä
Maaliskuun alussa meteorologi Pekka Pouta mursi pohjeluunsa ulkoiluttaessaan koiraansa liukkaalla nurmikolla. Jalka leikattiin, mutta viime viikolla siinä todettiin veritulppa.
Pouta kertoo Iltalehdelle, että huoli terveydestä heräsi kun hän joutui leikkauksen jälkeen syömään kipulääkkeitä tavallista pitempään.
– Tulppa oli todennäköisesti sellainen, että se ei tullut heti leikkauksen jälkeen. Olen ehkä ollut liikaa paikallani ja saattanut laittaa sidettä tai kipsiä liian tiukalle, hän pohtii.
Poudan vointi on tällä hetkellä kaikesta huolimatta hyvä.
– Makoilen tässä sängyllä jalka ylhäällä. Se on vielä eri värinen ja vähän turvoksissa. Huomenna menen kontrolliin, mies kertoo.
Ihmisten kannustus lämmittää
Meteorologin veritulppaa hoidetaan lääkkeillä ja pian hän saa tiedon onko tulppa liuennut toivotusti. Jalkaa pitää pyrkiä liikuttelemaan mahdollisimman paljon. Mari-puoliso lenkittääkin nyt Sini-koiran lisäksi myös miestään.
– Mari ulkoiluttaa minut ja Sinin aina iltapäivällä, kun ei voi nyt koiraakaan ulkoiluttaa ja joka päivä pitää vähän liikkua. Viikonloppuna vedin kaksi kertaa noin sadan metrin lenkin, Pouta kertoilee.
Sairausloma kestää näillä näkymin huhtikuun loppuun saakka. Pouta kuitenkin iloitsee saaneensa paljon kannustusta ihmisiltä ja moni on tarjonnut myös konkreettisesti apuaan.
– Ihmiset ovat olleen ihan kauhean kivoja. Olen saanut koiranulkoilutustarjouksiakin, hän hymyilee.
Lähde: Iltalehti
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä