Kuva: Instagram Mikael Gabriel
Räppäri Mikael Gabriel tuomittiin rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona (3.3.) räppäri Mikael Gabrielin, oikealta nimeltään Mikael Sohlmanin, huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta.
Hänet tuomittiin maksamaan 50 päiväsakkoa, joka tekee hänen tuloillaan yhteensä 2 800 euroa. Lisäksi hän joutuu korvaamaan valtiolle 144 euron päihdetutkimuskustannukset sekä maksamaan 40 euron rikosuhrimaksun.
Nyt annettu tuomio koskee tapahtumia kesäkuun ensimmäisenä päivänä, jolloin Gabriel ajoi henkilöautoa Helsingissä. Poliisiratsiassa kävi ilmi, että hänen verestään löytyi kannabista.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Kyseessä oli rutiinitarkistus
Mikael kommentoi epäiltyjä rikoksia viime syksynä Instagram-tilillään. Hän kirjoitti tuolloin aiheesta Instagram-tilinsä tarinaosioon, ja myös Metropoli uutisoi syytteistä ensimmäisen kerran syksyllä. – Kesäkuussa minut pysäytettiin Helsingin keskustassa kesken työpäivän. Kyseessä oli poliisin mukaan rutiinitarkastus ja minut vietiin verikokeeseen, Mikael kirjoitti. Mies kertoo, ettei häntä tuolloin epäilty liikenteen vaarantamisesta tai päihtyneenä ajamisesta, vaan hän sai verikokeen jälkeen lähteä kotiin ja pitää ajokorttinsa. – Sain tänään (keskiviikkona) tiedon, että syyttäjä on päättänyt nostaa syytteen rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta, koska verestäni oli löytynyt pieni määrä kannabiksen käytön jäämiä. Mikael totesi tuolloin myös allekirjoittavansa nollatoleranssin täysin ja pitäytyvänsä poissa auton ratista ajokyvyn ollessa jostain syystä heikentynyt. – Mikäli minut tässä asiassa tuomitaan, kannan vastuuni, kuten olen aina tehnyt. Lue myös: Yle: Mikael Gabrielia syytetään uudesta huumausainerikoksesta – haastettu saapumaan oikeuden eteen tänään Tv-keikkansa menettänyt Mikael Gabriel avautuu vihdoin rikosepäilyistä: ”Verestäni löytyi kannabista”LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”