Somevaikuttajana ja yrittäjänä tunnetulla Rosanna Kuljulla on takanaan rankka ja työntäyteinen syksy. Rosanna on ollut julkisuudessa jo vuosia ja luonut uran jossa ansaitsee elantonsa muun muassa somesta. Lisäksi hän tuottaa suosittua Grl Gang -podcastia ja järjestää yrityksensä kautta tapahtumia sekä vuokraa henkilöstöä.

Kulju kertoo Iltalehden tuoreessa haastattelussa, että rakastaa työtään, mutta se vaatii myös jatkuvaa läsnäoloa, jolloin työn sekä vapaa-ajan raja hämärtyy helposti. Kuljulla on Instagramissa yli 72 tuhatta seuraajaa ja hän saakin päivässä satoja viestejä.

– Haluaisin tietysti vastata kaikkiin, mutta minun on pakko pitää järki kädessä. Koen monesti että olen velvollinen vastaamaan viesteihin ja pyrinkin siihen, sillä on hienoa, että ihmiset luottavat minuun niin paljon, että avautuvat minulle, hän kertoo Iltalehdelle.

Somevaikuttajana myös Rosanna on kohdannut nettihäirintää ja kertoo sen olevan erityisen raskasta, kun on lukuisien projektien uuvuttama.

– Etenkin, kun on ollut väsynyt, niin nämä asiat ovat välillä tuntuneet siltä, että koko maailma kaatuu päälle. Huonoina päivinä tuntuu, että kuppi valuu yli. Silloin tulee sellainen olo, että suljen tämän koko paskan ja lopetan tämän kaiken ja muutan johonkin Kilpisjärvelle asumaan metsään, Rosanna sanoo.

Muutto ulkomaille mielessä

Rosanna myöntää miettineensä vuosien saatossa myös muuttoa ulkomaille, jossa olisi mahdollisuus ottaa breikkiä Suomen arjesta. Hänen äidinkielensä on ruotsi, joten muutto naapurimaahan ei tunnu naisen mielestä lainkaan hullummalta ajatukselta.

– Olen ihan tosissani miettinyt sitä, että haluaisinko lähteä hetkeksi aikaa johonkin muualle ja Tukholma kiinnostaisi tosi paljon. Minulla olisi siellä töitä ja sieltä pääsisi kuitenkin tunnissa pois.

Vaikka koronapandemia onkin jarruttanut suunnitelmia, on Rosanna pohtinut tosissaan mitä tulevaisuudeltaan haluaa.

– Olen tässä miettinyt asioita ihan uusiksi ja Tukholmaan muuttaminen voisi olla ihan mahdollista tulevaisuudessa, Rosanna toteaa.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös:

Mentalisti Noora Karma uuden äärellä – jätti alkoholin ja treenaa enemmän kuin koskaan!

Reino Nordin tv-ohjelmaan osallistumisesta: ”Minua ruvettiin pitämään Suomen suurimpana mulkvistina”