IL: Saimi Hoyerin pyörittämää Hotelli Punkaharjua haetaan konkurssiin – toiminta tappiollista alusta asti
Entinen huippumalli ja nykyinen yrittäjä Saimi Hoyer on joutunut hotellibisneksensä kanssa suurten haasteiden eteen. Hoyerin pyörittämää Hotelli Punkaharjua haetaan nimittäin konkurssiin.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
Konkurssihakemus on jätetty Iltalehden tietojen mukaan Etelä-Savon käräjäoikeuteen maanantaina 17. huhtikuuta. Hakemuksen on jättänyt Punkaharjun Luontomatkailu Oy -yrityksen hallituksen puheenjohtaja Mari Kettunen-Väyrynen. Kyseinen yritys toimii Hotelli Punkaharjun taustalla.
Hotelli Punkaharjun toiminta on ollut tappiollista aina siitä asti, kun Hoyer vuonna 2016 osti hotellin entisen aviomiehensä Thomas Hoyerin kanssa. Thomas Hoyer on sittemmin myynyt osuutensa hotellista Mari Kettunen-Väyryselle.
Seiska-lehti uutisoi tammikuussa 2022 Hotelli Punkaharjun kärsivän mittavista talousvaikeuksista. Lehden mukaan yrityksellä oli tuolloin lainaa 2,7 miljoonan edestä, ja sen pääoma oli peräti 1,4 miljoonaa miinuksella.
– Olosuhteet osoittavat sellaista epävarmuutta, joka saattavat antaa merkittävää aihetta epäillä yhtiön kykyä jatkaa toimintaansa, tilintarkastaja avasi tilannetta Seiskalle tammikuussa 2022.
Saimi Hoyer ja Mari Kettunen-Väyrynen eivät toistaiseksi ole kommentoineet julkisuudessa Hotelli Punkaharjun hakeutumista konkurssiin.
Lue myös:
Seiska: Saimi Hoyerin hotellibisnestä uhkaa konkurssi – yhtiöllä miljoonatappiot!
Saimi Hoyerin suuri suru – ”Lähdit matkaan lempikukkiesi vanamoiden tuoksuessa harjulla”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”

- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt