IL: Sunneva Sjögrén kommentoi salaisesta missiraadista noussutta kohua – ”Kaikki eivät halua julkisuuteen”
Miss Suomi -kilpailujen salaisesta raadista nousi viime viikolla kohu, kun Iltalehti uutisoi salaisen raadin valinneen median suosikin.
Kilpailussa julkistettiin myös Miss World Finland -voittaja, Emilia Lepomäki, 23, joka edustaa Suomea Miss Maailma -kilpailussa. Voittajan valitsijoita ei kuitenkaan kerrottu.
Missikilpailun järjestävän Finnartist Oy:n toimitusjohtaja Sunneva Sjögrén vastasi Iltalehdelle, että voittaja valittiin erillisen asiantuntevan raadin toimesta.
– Sen puheenjohtajana toimi missiasiantuntija ja kansainvälisiä kilpailuja tiiviisti vuosia seurannut Heidi Maijala, Sjögrén vastasi.
Hän suostui kertomaan, että raatiin kuuluu puheenjohtajan lisäksi neljä jäsentä. Jäsenien nimiä ei Sjögrénin mukaan anneta julkisuuteen, koska sille ei ole mitään tarvetta. Hän kuitenkin paljasti, että raatiin kuuluu myös kansainvälisen missisovelluksen toimitusjohtaja.
– Kaikki eivät halua antaa nimiään julkisuuteen, näin ollen puheenjohtaja edustaa koko raatia, Sjögrén perusteli.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lähde: Iltalehti
Lue myös:
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”