Yksi kuluneen viikon suurimmista puheenaiheista on ollut suojamaskeihin liittyvä kohu, kun Suomen Huoltovarmuuskeskus osti yhteensä kymmenellä miljoonalla eurolla suojavarusteita kauneusyrittäjä Tiina Jylhältä ja liikemies Onni Sarmasteelta.

Jylhä syyttää Sarmastea kavalluksesta ja Sarmaste väittää joutuneensa huijauksen ja kiristyksen kohteeksi. Sarmaste on tehnyt Jylhästä ja tämän miehestä Tapani ”Tape” Valkosesta tutkintapyynnön.

Nyt Jylhä kertoo Iltalehdelle antamassaan haastattelussa oman näkemyksensä tapahtumista.

– En ymmärrä mistä minua syytetään, en ole tehnyt mitään. Voin vannoa käsi Raamatulla, että en ole tehnyt mitään väärää, hän sanoo Iltalehdelle.

– Minun kauttani tehty tilaus on vasta tulossa. Sen pitäisi olla Suomessa tämän kuun lopussa. Ne varusteet ovat kenen tahansa testattavissa ja ne ovat varmasti kelvollisia ja tilauksenmukaisia tuotteita.

Jylhän mukaan hänen yhtiönsä The Look Medical Care OÜ (TLMC) teki Huoltovarmuuskeskukselle tarjouksen 1,1 miljoonan KN96-maskin toimittamisesta yhteishintaan 4 180 000 euroa maaliskuun 27. päivänä. Tarjous hyväksyttiin jo seuraavana päivänä.

Jylhä kertoo valtuuttaneensa Onni Sarmasteen neuvottelemaan kauppaa Huoltovarmuuskeskusken kanssa. Omien sanojensa mukaan hän ei tuntenut pahasti maksuhäiriöistä liikemiestä entuudestaan.

Sunnuntaina 29.3. Sarmaste oli Jylhän tietämättä tehnyt Huoltovarmuuskeskukselle TLMC:n tarjouksen kanssa identtisen tarjouksen oman firmansa nimissä. Jylhän mukaan tarjouksen tekijäksi ja myyjäksi oli merkitty Onni Sarmasten LDN Legal Partners ja pankkiyhteys muutettu LDN Legal Partners pankkitiliksi Belgiassa.

Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema on vahvistanut, että Huoltovarmuuskeskus teki kaupan Sarmasteen yhtiön kanssa tiistaina 7.4. Suomeen saapuneista suojaimista. Kauppasumma, viisi miljoonaa euroa, maksettiin Sarmasteen suomalaisen yhtiön tilille.

Lisäksi Tiina Jylhän Virossa toimivan yrityksen kanssa on tehty erillinen toimitus, josta maksettu ennakkomaksu on jäädytetty virolaisen Luminor-pankin toimesta. Pankki epäilee Jylhän yritystä rahanpesusta, tai mahdollisesti terrorismin rahoittamisesta.

– Minun tilaamani tuotteet ovat tulossa, eivätkä ne liity mitenkään jo Suomeen tulleeseen Sarmasteen erään, Tiina Jylhä vakuuttaa.

– Minua saa höykyttää ja tuomita omista tekemisistäni, mutta en ota mitään vastuuta Sarmasteen tekemisistä.