Näyttelijä Inna Tähkänen esittää legendaarisessa suomalaissarjassa, Salatuissa elämissä Elina Taalasmaa -nimistä roolihahmoa.

Elina-hahmo on kokenut viime aikoina hyvin dramaattisia juonenkäänteitä, kun hän on muun muassa menettänyt poikansa perheen helikopterionnettomuudessa ja joutunut hoidettavaksi mielisairaalaan.

Haastavien juonenkäänteiden näytteleminen on Inna Tähkäsen mielestä parasta näyttelijäntyössä. Hänen mukaansa on kiinnostavaa pureutua jännittäviin ja järkyttäviin tapahtumasarjoihin, joilta ei Salkkareissa voi Tähkäsen onneksi välttyä.

– Näyttelijänä on erittäin antoisaa saada esittää kameroiden edessä kohtauksia, joissa on paljon vaakakupissa. Elämään ja kuolemaan liittyvät teemat kiehtovat minua, Tähkänen kuvailee Metropolille.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Vaativien kohtausten jälkeen Tähkänen pyrkii pyhittämään itselleen pienen hengähdyshetken pukuhuoneessa.

– Toisinaan käy niin, etten pääse purkamaan koko tunnetta näyttämöllä. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun hahmon on alunperin pitänyt romahtaa ja alkaa itkeä, mutta jostain syystä koko tunnevyöryä ei ollakaan tarvittu. Tällöin tunteet saattavat jäädä kehoon, hän avaa.

– Ennen kotiinlähtöäni vuodatan itkun pois tai joogaan ja meditoin. Yleensä kun vaihdan omat vaatteeni päälle ja katson peiliin, palautan mieleeni sen, että millainen minä olen. Mikä on Innan lempiväri ja mihin hän on työpäivän jälkeen menossa? Tällä tavalla ikään kuin tutustun itseeni uudestaan ja vältän sen, että vahingossa veisin työasioita kotiin.

Kun Tähkänen keväällä 2020 aloitti Salkkareissa, asetettiin hänelle yksi rooliin liittyvä vaatimus: hänen tulisi värjätä tukkansa punaiseksi.

Hiukset ovat Tähkäselle työväline, joten ehto ei ollut hänelle minkäänlainen este. Nyt myöhemmin Tähkänen on kuitenkin pohtinut tyylimuutostaan astetta syvällisemmin.

– Juuri eilen tajusin kuvatessamme minulle uusia headshotteja, että en ole oikein käynyt sitä itseni kanssa läpi. En ole ottanut uutta hiusväriä omakseni. Olin aikaisemmin blondi, ja näen itseni edelleen vaaleana. Kun katsoin kuvia, havahduin siihen, että minähän olen punapää, näyttelijä naurahtaa.

– En tiedä, miksi en osaa identifioitua punapääksi? Tuntuu, että olen tämän näköinen vain väliaikaisesti. Ehkä minun täytyisi vain vihdoin ottaa uusi tyylini kunnolla haltuun. Alusta asti olisi ollut järkevää ajatella, että: ”jes, nyt alkoi uusi kausi!”

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Alati kasvava julkisuus ei ole häirinnyt Tähkäsen arkea.

– Eivät ihmiset minua ihan hirveästi vielä tunnista. Luultavasti tämä johtuu myös siitä, että minulla on koko ajan maski naamalla julkisissa paikoissa.

– Somessa on tullut seuraajia lisää. Seuraajani ovat lähestulkoon kaikki todella mukavia, mutta silloin tällöin minulle saattaa tulla jokin arveluttava viesti. Tällaiset viestit ovat kuitenkin mielestäni helppoja ohittaa, enkä jää pohtimaan asiaa sen kummemmin.

– Olen yht’äkkiä ymmärtänyt sen, että nyt kun minulla on enemmän seuraajia, on minulla myös aikaisempaa suurempi vastuu. Pyrin olemaan somessa mahdollisimman aito. Näen itseni maailman epäcooleimpana ihmisenä, joten en halua somessa esittää, että olisin jotain muuta. Tykkään tehdä humoristista sisältöä ja pyrin olemaan helposti lähestyttävä. Tällä tavalla pystyn ehkä vähän inhimillistämään Instagramia, Tähkänen pohtii.

Myös Tähkäsen puoliso, Julius Martikainen on ammatiltaan näyttelijä ja laulaja. Tähkänen kokee, että kahden taiteilijan värikkäät elämät istuvat loistavasti yhteen.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Tähkänen ja Martikainen ovat menossa syksyllä naimisiin, ja pariskunta osti hiljattain yhteisen omakotitalon. Ulkopuolisten silmin kaksikon elämä vaikuttaa hyvin ”keski-ikäiseltä”.

– Olemme pohtineet paljon sitä, että olemmeko me muka oikeasti aikuisia? Kuka antoi meille luvan ostaa talon? Täällä me vain polttelemme takkaa ja maksamme laskuja. Kuka on vastuussa tästä? Tähkänen vitsailee ja jatkaa:

– Jos totta puhutaan, olen todella onnellinen siitä, että olen löytänyt vierelleni ihmisen, joka on kanssani hyvin samanlainen ja on aina valmis lähtemään leikkiin ja tekemään esimerkiksi Instagramin Reels-videoita. Olen löytänyt verelleni parhaan ystävän.

– Kaiken lisäksi Julius on maailman suurin Salkkarit-fani! Hän on aina ihan liekeissä, kun katsomme Salkkareita kotona.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Viime vuonna Tähkänen täytti 30 vuotta. Tähkänen vakuuttaa vahvasti, ettei ikääntyminen pelota häntä.

– Olin jostain syystä odottanut kolmekymppisiä jo pidemmän aikaan. Olen aina ajatellut, että kun täytän 30, elämä lähtee vain uuteen nousuun. Enää ei tarvitse olla 20 ja epävarma ja miettiä, että löytääkö omaa paikkaansa tai tykkääkö kukaan minusta.

– Nyt epävarmuudet ovat lähestulkoon kaikki hävinneet. Toki yllätyn välillä, kun en kuvissa näytäkään enää 18-vuotiaalta. Koen, että mieleni on edelleen nuori ja siksi unohdan välillä kehoni muutokset.

– Haluan kuitenkin hyväksyä kaikki nämä muutokset. Mielestäni on siistiä ikääntyä! Tähkänen summaa onnellisena.

Lue myös:

Salkkarit-tähti Inna Tähkänen hempeilee näyttelijäpuolisonsa kanssa somessa – katso kuvat!

Salatut elämät -tähti Tiia Elg kohtasi rajua somekiusaamista: ”Miksi kenenkään pitäisi olla toisen pahan olon kohteena?”