Miss Helsinki -kilpailusta tuttu Karoliina Ala-Kantti, 27, tuomittiin ehdottomaan vankeuteen miehensä puukotuksesta, kertoo Ilta-Sanomat.

Karoliina tuomittiin vankilaan kahdeksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi törkeästä pahoinpitelystä.

Rikos tapahtui viime marraskuussa, kun pariskunta oli juhlimassa Halloweenia. Riita alkoi ravintolasta ja kotiin päästyään Karoliina löi miestään veitsellä vasemman olkapään taakse.

Teko oli käräjäoikeuden mukaan vaarallinen ja lähellä tapon yritystä, vaikkei se ollutkaan harkittu. Pistohaava ulottui keuhkopussiin saakka ja aiheutti ilma- ja veririnnan.

Pariskunta on myöhemmin sopinut asian, eikä miehellä ollut seurausvaatimuksia, mutta käräjäoikeus ei katsonut tätä heikentäväksi osatekijäksi, koska teko oli vakava.

Lähde: Ilta-Sanomat