Musta Barbaari, eli James Nikander, tuli pikavauhtia tunnetuksi vuonna 2013 julkaistun Salil eka, salil vika -kappaleen myötä. YouTubeen ladattu musiikkivideo levisi kuin kulovalkea, ja kappale nousi nopeasti Suomen virallisen singlelistan kärkeen.

Nikanderin elämä muuttui hittikappaleen myötä totaalisesti, ja nyt tämä on muistellut suosionsa huippuhetkiä ja uransa murenemista Ilta-Sanomien haastattelussa.

Aluksi kaikki olivat kiinnostuneita uudesta tähdestä. Nikanderin keikkakalenteri täyttyi ja tälle sateli kutsuja televisio-ohjelmiin ja tapahtumiin. Nikander on ollut mukana muun muassa Fort Boyard Suomi- ja Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmissa.

– Tuntui, että oli elämänsä huipulla. Tavallaan pysäyttämätön, Nikander muistelee uransa alkuaikoja.

Hän kuitenkin toteaa, että menestyksestä tuli nopeasti huumetta ja huomion saamisesta tuli riippuvaiseksi.

– Identiteetti alkoi perustua pelkästään sille, kuinka paljon sain somessa tykkäyksiä, hän sanoo.

Ongelmat alkoivat kärjistyä muutaman vuoden kuluttua. Nousujohteisen uran suunta alkoi muuttua, ja Nikander huomasi, että väki keikoilla alkoi vähentyä. Hiipuva suosio ajoi miehen paniikkiin ja kasvatti paineita entisestään.

Ura mureni huumekäryn myötä

Alamäki muuttui entistä jyrkemmäksi vuonna 2017, kun Nikander jäi kiinni marihuanan poltosta Pori Jazz -festivaaleilla. Mediahuomion myötä Nikanderin huumekäry nousi valtakunnan ykköspuheenaiheeksi.

Kohun saattelemana Nikanderin sovitut menot peruttiin yksi toisensa jälkeen. Yhteistyösopimukset päättyivät, ja niin päättyivät myös työt nuorisotalolla. Nikander ajautui taloudellisiin ja henkisiin ongelmiin.

– Mun mieli oli sellainen sekamelska, Nikander muistelee.

Hän kertoo Ilta-Sanomille, ettei käynyt purkamassa tuntojaan lääkärissä, mutta epäilee olevansa tuohon aikaan masentunut.

– En käynyt koskaan lääkärissä puhumassa ja hakemassa diagnoosia. Uskaltaisin silti sanoa, että olin aika vahvasti masentunut, mies sanoo ja kertoo tunteneensa pelkkää ahdistusta.

Nikander selvisi rankasta ajanjaksosta läheistensä ja uskon avulla. Hän kertoo asuvansa nykyään siskonsa luona Espoossa ja nukkuvan yönsä tämän sohvalla.

Nikander paljasti Ilta-Sanomille myös löytäneensä sisäisen rauhan ja kiinnostuneensa viime aikoina maalaustaiteesta. Hän ei koe kaipaavansa julkisuutta, ja toteaa olevansa sujut menneisyytensä kanssa.

– Entinen elämä tuntuu nykyisin aika pinnalliselta, Nikander toteaa.

– Minäkuva oli rakentunut pelkän suosion varaan. Olen tosi kiitollinen, että elämä antoi mulle sellaisen oppitunnin, hän jatkaa.

Lue myös:

Oho! Sofia Belórf paljastaa yksityiskohtia ensitreffeistään Stefan Thermanin kanssa – ”Kiusallinen olo”

Kourtney Kardashianin pikkutuhmat joulukuvat saivat somen sekaisin: ”Kuin Playboy Barbie”

Sofia Belórf avautuu ökykalliista Rolex-kelloistaan – ”Eivät ole lahjoja, kuten aina puhutaan”