Radiojuontaja Jaajo Linnonmaa paljasti radiolähetyksessä olleensa 119 päivää tipattomalla. Hän päätti uutena vuotena aloittaa tipattoman ja vesilinja on jatkunut kevääseen asti.

– Näin 119 päivää tipattomalla olleena, niin täytyy sanoa, että pikkusen tulee suukkiin kuolaa, Jaajo kertoi, kun juontajat puhuvat vapun viettämisestä.

Jaajon juontajakollega Tuukka Ritokoski keskeyttää ja haluaa kuulla Jaajon tipattomasta lisää.

– Ei tästä ole puhuttu mitään Jari, haluatko avata tätä? Tuukka kysyy

– Tänään on vuoden 119 päivä, uutena vuotena alkoi, Jaajo jatkaa.

– Mikä ajoi miehen radikaaliin ratkaisuun, tuliko joku väliintulo perheeltä tai läheisiltä? Tuukka kysyy

Jaajo kertoo, että hän oli kolme kuukautta isyysvapaalla ja oli keskittynyt siihen. Nyt vain on jäänyt hyvä putki päälle. Lopullista raittiuslupausta Jaajo ei antanut.

Jaajo lisää vielä, että yhdessä vaiheessa meinasi tipattoman putki katketa

– Sitä teidän toilailua siellä Radiogaalassa selvinpäin katsoneena, niin teki tiukkaa. Silloin oli lähellä, Jaajo nauroi.

Kuva: Instagram Janni Hussi

Aamulypsy valittiin maaliskuussa pidetyssä Radiogaalassa yleisöäänestyksellä vuoden radio-ohjelmaksi jo 10. kerran ja Jaajo Linnonmaa voitti vuoden radiojuontaja palkinnon 11. kerran. Radio Suomipop palkittiin gaalassa vuoden radioksi.

Lue myös:

Yhteen asiaan Jaajo Linnonmaa pettyi syvästi Diili-kilpailijoissa – yrittäjätähden toiveet eivät täyttyneet: ”Miksi toimitte näin?”

Leena Harkimo odottaa vielä kutsua Joelin ja Jannin häihin – ”Tulossa on poikkeuksellisen hienot häät”