Janne Katajan harvoin julkisuudessa nähty esikoistytär täytti 18 vuotta – Katso kuva!
Näyttelijä ja juontaja Janne Kataja juhlistaa tärkeää hetkeä sosiaalisessa mediassa. Hänen harvoin julkisuudessa nähty esikoistyttärensä Seela on nimittäin täyttänyt 18 vuotta.
Kataja julkaisi Instagram-tilillään kauniin kuvan tyttärestään ja kirjoitti samalla koskettavan onnittelun. Julkaisussa Seela poseeraa punaisen puhelinkopin edessä mustassa asussa aurinkolasit kasvoillaan.
– Rakas Seela, olen ikuisesti onnellinen, että saan olla lahjakkaan, älykkään ja valloittavan Seelan iskä. Onnea 18-vuotissyntymäpäivänä! Kataja kirjoittaa.
– Me tehtiin se. Esikoinen on nyt täysi-ikäinen! Kataja kirjoittaa kuvatekstissä tägäten ex-vaimonsa Ullan.
Julkaisu on kerännyt runsaasti onnitteluja niin seuraajilta kuin julkisuudestakin tutuilta henkilöiltä. Muun muassa näyttelijä Ulla Virtanen toivottaa Seelalle onnea, ja myös radiojuontaja Esko Eerikäinen on reagoinut julkaisuun sydänemojeilla.
Katajan perheessä eletään muutenkin suurten muutosten aikaa. Hän avioitui keväällä puolisonsa Krista Katajan kanssa, ja pariskunta odottaa parhaillaan toista yhteistä lastaan, jonka on määrä syntyä elokuussa. Perheeseen kuuluu ennestään heidän yhteinen poikansa Alvar, ja molemmilla puolisoilla on lapsia aiemmista suhteista.
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”