Jare Tiihosen bisnekset räjähtivät – Liiga Musicilla miljoonien eurojen liikevaihto!
Rap-artisti Cheekina tunnetuksi tulleen Jare Tiihosen bisnekset sujuvat paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Hänen omistamansa Liiga Music Oy:n liikevaihto kasvoi räjähdysmäisesti vuoden 2019 tilikaudella.
Vuonna 2011 perustetun Liiga Musicin kaupparekisteristä löytyvän tilinpäätöksen mukaan yhtiö on onnistunut kasvattamaan liikevaihtoaan peräti 57 prosentilla. Vuonna 2018 se oli 2,3 miljoonaa, mutta tuoreessa liikevaihdossa se on 3,6 miljoonaa euroa.
Tulos on parempi kuin koskaan aikaisemmin yhtiön historiassa.
Vaikka liikevaihto kasvoi hurjasti, yhtiön tulos tuli kuitenkin alas. Vuonna 2018 Liiga Musicin liiketulos oli 1,56 miljoonaa euroa, kun viime vuonna se jäi 485 000 euroon.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
485 000 euron tulos on kuitenkin erittäin kova, sillä sen liiketulosmarginaali oli 13,5 prosenttia. Yli kymmenen prosentin liikevoittoa pidetään hyvänä.
Luksuelämästään tunnetun Tiihosen ei siis ainakaan vielä tarvitse kituutella köyhyysrajan alapuolella. Mies nostaa yhtiöstään tuloja itselleen sekä palkkana että osinkoina ja kykenee näillä summilla kattamaan hyvin hieman kalliimmankin elämäntyylin.
Lisäksi Liiga Music Oy omistaa useita sijoituksia, joita on tällä hetkellä yhteensä 4,3 miljoonaa euron arvosta.
Musiikkiuransa taakseen jättänyt Tiihonen panostaa nykyään kiinteistöbisneksiin.
Lähde: Kauppalehti
Lue myös:
Jare Tiihonen muistelee somessa jäähyväiskonserttiaan – valot sammuivat tasan kaksi vuotta sitten
Laulajalupaukseen yhdistetty Sara Sieppi vastaa suhdehuhuihin: ”Tää koko juttu sekoitti mun pään”
IS: Sara Chafak kertoo kauhunhetkistä – tuntematon mies tunkeutui ex-missin äidin kotiin
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn