Jättiyllätys! Mikko Alatalon lapsenlapsi nappasi roolin Salatuista elämistä
Salatut elämät -sarja saa pian uuden vahvistuksen. Sarjassa uutena kasvona aloittaa näyttelijä Ronja Alatalo, joka nähdään Ismon pikkusiskopuolen Hani Laitelan roolissa.
Ronjan isoisä on laulaja ja ex-kansanedustaja Mikko Alatalo.
– Pappaa seuratessa olen nähnyt, ettei esiintyjän työ ole ruusuista. Välillä väsyttää, mutta työ antaa enemmän kuin ottaa. Tahdon tehdä työtä, johon tunnen intohimoa. Olen saanut luoda esiintyjän uraa omana itsenäni, koska vanhempani eivät ole julkisuudessa. Ei ole tullut painetta. Ei tosin apujakaan, Ronja kertoi Seura-lehdelle vuonna 2018.

Ronja on tullut aiemmin suurella kansalle tutuksi Ylen suositusta Uusi päivä -sarjasta. Hän näytteli sarjassa vuosina 2016-2018.
Kuuluisan isoisänsä tavoin Ronja taitaa laulamisen. Hän on julkaissut Instagram-tilillä keikkavideoitaan.
Lue myös:
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn