Jättiyllätys! Pamela Anderson nähdään musikaalitähtenä Broadwaylla: ”Tämä on minun hetkeni loistaa!”
Baywatch-tähti ja Playboy-malli Pamela Anderson yllätti kaikki maaliskuun alussa, kun hän kertoi julkaisevansa Netflix-dokumentin elämästään. Nyt 54-vuotias tähti paljasti astuvansa legendaariseen Roxie Hartin rooliin klassikkomusikaalissa Chicago, joka saa ensi-iltansa New Yorkin Broadwaylla huhtikuun alussa.
Anderson kertoi uudesta roolistaan Good Morning America –ohjelmassa.
– Tämä on hyvä ajoitus. Lapseni ovat jo isoja ja he ovat suurimmat kannustajani. Nyt on oikea aika. Tarvitsin haastetta ja tarvitsin tätä. Olen ollut poissa jonkin aikaa ja nyt olen palannut! Anderson riemuitsi ohjelmassa.
Hän lisäsi, ettei ole lapsia lukuunottamatta juurikaan haastanut itseään aiemmin elämässään ja kokee, että on onnekas saadessaan toteuttaa legendaarisen roolin.
– Koskaan ei voi tietää mihin kykenee, ennen kuin kokeilee. Olen utelias näkemään mihin pystyn.
– Tämä on huikea mahdollisuus. Teen parhaani ja yllätän itseni laulamalla ja tanssimalla. Rooli on fantastinen, Anderson hehkuttaa.
Hän myös korostaa, ettei halua tuottaa pettymystä itselleen tai perheelleen ja aikoo antaa kaikkensa.
– Tämä on minun hetkeni loistaa. Teen tämän itseäni varten, mikä on harvinaista.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Chicago on 1920-luvun Chicagoon sijoittuva Broadway-musikaali, joka esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1975. Se on yksi kaikkien aikojen suosituimmista musikaaleista, jota on esitetty ympäri maailman.
Roxie Hartin rooleissa on vuosien mittaan nähty liuta kuuluisuuksia, kuten Liza Minnelli, Rita Wilson ja Melanie Griffith. Vuonna 2020 sai ensi-iltansa musikaalin elokuvaversio, jonka päärooleissa nähtiin Roxieta näytellyt Renée Zellweger sekä Catherine Zeta-Jones ja Richard Gere.
Lue myös:
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn