Kuva: MTV3
Jättiyllätys! Susanna Laine on uusi Salatut elämät -tähti – myös kaksi vanhaa hahmoa tekee paluun!
Puoli Seitsemän -ohjelman entinen juontajaja Susanna Laine aloittaa Salatut elämät -sarjan uutena näyttelijänä. Susannan hahmo nähdään ensimmäisen kerran ruudussa tammikuussa.
– Minusta on mielenkiintoista tulla mukaan ja nähdä miten sarjaa tehdään. On ihanaa päästä kameranäyttelemään, koska enimmäkseen minulla on kokemusta teatterista. Salkkareissa kohtauksia on paljon, joten odotan innolla että pääsee tekemään töitä isolla vaihteella. Salkkareissa on tunnetusti hyvä henki, mikä on tosi tärkeä juttu, Susanna Laine kertoo sarjaan tulostaan.
Susannan lisäksi uusina kasvoina sarjassa nähdään Johanna Ruonalan, Tuure Taskisen ja Axel Milliamin esittämien hahmojen muodossa. Entisistä hahmoista paluun tekevät Mia Ehrnrooth ja Joonatan Suvinen.
Mia Ehrnrooth palaa sarjassa Cindy Rintalan rooliin keväällä. Hyvin pian selviää, missä Cindy on kaikki nämä vuodet lymynnyt. Yhtä lailla nopeasti hän joutuu kohtaamaan menneisyyden.
– Odotan innolla Cindyn rooliin palaamista, vaikka on myös ollut kertakaikkisen ihanaa olla kotona lasten kanssa. On mahtavaa, että voin yhdistää näyttelemisen ja äitiyden. Olen kiitollinen, että Salkkareissa näiden kahden minulle tärkeän asian yhdistäminen on mahdollista, mikä on todella poikkeuksellista tällä alalla, Mia Ehrnrooth kertoo.
Lue myös: Maija-Liisa Peuhu kovatuloisin Salatut elämät -näyttelijä – näin sarjan muut tähdet tienasivat! Seiska: NHL-tähti Kaapo Kakko iski Salatut elämät -kaunottaren! MTV: Mikko Parikka jättää Salatut elämät -sarjan – takana vuosikymmen Jirin roolissa
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa