Jethron salaisuus selvisi: Salattu kakkosvaimo Aurinkorannalla
Kuumia tunteita etelän lämmössä!
Kohukiinteistönvälittäjä Jethro Rostedt on viime aikoina viihtynyt otsikoissa erilaisten epäselvien talousvyyhtiensä vuoksi. Ilta-Sanomat paljasti aiemmin, että Jethro on saanut syytteet kolmesta törkeästä veropetoksesta ja yhdestä perusmuotoisesta veropetoksesta.
Salainen kakkosvaimo etelässä
Nyt Jethro on noussut otsikoihin aivan muista syistä. Mies on nimittäin huhujen mukaan viettänyt villiä elämää Espanjan Aurinkorannalla. Villin bilettämisen lisäksi Jethrosta on kantautunut kuitenkin muitakin huhuja.
Rostedtilla on huhujen mukaan ollut kakkosvaimo, jonka kanssa hän petti Henna-vaimoa, jonka kanssa mies on pitänyt yhtä jo yli 25 vuotta.
Ilmeisesti Jethro oli yhdessä nuoren suomalaisnaisen kanssa lähes vuoden, eikä tunteita sen kummemmin peitelty Aurinkorannan lämmössä. Suhteen sanotaan olleen julkinen salaisuus Fuengirolassa.
Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Jethrolla oli sutinoita vieraiden naisten kanssa. Jethro ja Henna-vaimo pitävät silti vielä yhtä, eikä pariskunta ole jättänyt avioerohakemusta käräjäoikeuteen.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo