Kuva: MTV3
Joonas Nordman korvaa Roope Salmisen Putouksen ensimmäisissä livelähetyksissä – syynä Salmisen seksuaalirikossyyte
Rakastettu Putous-ohjelma palaa ruutuihin tämän viikon lauantaina 19.9. uudella Allstars-kaudella, jossa nähdään aiemmilta kausilta tuttuja huippunäyttelijöitä, kuten Jenni Kokander, Riku Nieminen ja Iina Kuustonen.
Putousta on jo ueamman vuoden ajan juontanut näyttelijä-muusikko Roope Salminen. Tällä kertaa ainakin ohjelman aloitusjaksojen ajaksi juontajan rooliin hyppää kuitenkin poikkeuksellisesti näyttelijäkollega Joonas Nordman.
Syynä juontajan vaihtoon on Salmisen parhaillaan käynnissä oleva oikeudenkäyntiprosessi, jossa häntä syytetään pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Helsingin käräjäoikeuden on määrä antaa tuomio tapauksesta tämän viikon perjantaina 18. syyskuuta.
Tilanteesta johtuen Salmisen jatko Putouksessa on vielä epävarmaa.
Nordman on toiminut ohjelmassa aiemmin näyttelijänä, ohjaajana sekä käsikirjoittajana, mutta juontajana häntä ei olla nähty Putouksessa koskaan aiemmin.
– Tavallaan tämä on ihan linjassa sen kanssa, että on taas jotain uutta, mutta en sitten tiedä mitä seuraavaksi tämän parissa tekisi. Alkaa olla kaikki semmoiset hommat, mitä minä jotenkin osaan olla tehtynä, Nordman toteaa MTV Uutisten haastattelussa.
Putous Allstars -ohjelman avausjakso MTV3-kanavalla lauantaina 19.9. klo 19.30 alkaen.
Lue myös: Tässä ovat tulevan Putous Allstars -kauden tähtinäyttelijät!
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Salkkarit-Ismon tarina on ollut kaikkea muuta kuin ruusuista – muistatko Ismon hurjimmat hetket?
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt