Kaatuiko Sara Siepin ja Roope Salmisen parisuhde Roopen suhdekiemuroihin?
Vuoden 2011 Miss Suomi ja tv-juontaja Sara Sieppi kertoi maanantaina Idealistan blogissaan eronneensa avomiehestään, tv-juontaja ja muusikko Roope Salmisesta.
– Kun arvot eivät kohtaa, on parisuhdetta mahdotonta ylläpitää, Sieppi kirjoitti blogiinsa.
Sieppi ei avannut tarkemmin, millaisista arvoista oli kyse, mutta totesi, että ero oli välttämätön.
– Joskus on vaan pakko luovuttaa ja tässä kohtaa lähteminen oli ainoa oikea ratkaisu, Sieppi päätti kirjoituksensa.
Kumpikaan osapuoli ei ole kertonut muita syitä eroamiselle. Salminen julkaisi maanantaina Instagramissa erokuvan itsestään ja kehui Sieppiä kuvatekstissä.
Seiska arvuuttelee, olisiko Salmisen suhteen ulkopuolisilla naiskuvioilla ollut tekemistä eron kanssa. Salminen yhdistettiin viime vuonna useampiin naisiin.
Big Brother Suomi -tosi-tv-sarjasta tuttu Mari Prinsessa Luhtavaara nähtiin poistumasta Salmisen asunnosta puoli kymmeneltä aamulla. Sieppi oli tuolloin matkoilla. Luhtavaaran kerrotaan samana päivänä huokailleen asiakkaiden kuullen työpaikallaan ravintolassa: ”Onneksi viime yönä ei tullut yhtään nukuttua!”
Sittemmin Luhtavaara kielsi olleensa Salmisen luona, mutta Sieppi puolusti miestään sanomalla, että paikalla oli ollut myös Roopen kaksi miespuolista kaveria.
Pian tämän jälkeen Salminen nähtiin kotinsa edessä hempeilemässä nuoren turkulaiskaunottaren kanssa.
Alle puoli vuotta edellisestä kriisistä Salminen joutui jälleen lööppeihin. Hän saapui silminnäkijöiden mukaan Helsingin Kalliossa sijaitsevaan Harjubaariin kahden tuntemattoman tumman kaunottaren kanssa. Seiskalle kerrottiin, että Salminen oli pusutellut molempia naisia ja toista hän ”suuteli varsin intohimoisesti”.
Suhteen ulkopuolisista naisista huolimatta pariskunta on yrittänyt paikkailla välejään matkustelemalla yhdessä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Nähtävästi nämä yritykset eivät kuitenkaan enää pystyneet pelastamaan suhdetta.
Jotkut myös arvelevat, että Sara Siepin pettymys elokuun lopulla EVS-ohjelmassa, jossa Salminen toimii juontajana, olisi voinut olla viimeinen niitti suhteelle. Sieppi valitti joutuneensa väijytetyksi ohjelman haastattelussa, kun Maria Veitola oli Siepin mukaan kysynyt häneltä aivan eri asioista, kuin mistä oli etukäteen sovittu.
– Tuntui siltä, että mulle asetettiin jokin ansa. Ennen lähetystä fiilis oli lämmin ja sydämellinen, mutta kun suora alkoi, tilanne oli kaikkea muuta. Olin melko järkyttynyt, että kirjaimellisesti yksikään kysymys ei liittynyt siihen, mistä alunperin puhuttiin, Sara valitti blogissaan.
Kyseinen haastattelu herätti myös monien muiden huomion. Kirjailija, käsikirjoittaja ja kolumnisti Katariina Souri tuomitsi haastattelun täysin.
– Se oli pelkkää Sara Siepin halventamista ja piilovi****lua. Se oli hyökkäys, Souri totesi Facebook-päivityksessään.
Olivat eron syyt mitkä tahansa, Sara Sieppi on antanut selkeästi ymmärtää, että nimenomaan hän teki päätöksen lähteä parisuhteesta.
Lähde ja kuvat Salmisen muista naisista: Seiska
Kuva: Instagram / Sara Sieppi
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Salkkarit-Ismon tarina on ollut kaikkea muuta kuin ruusuista – muistatko Ismon hurjimmat hetket?
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!