Kuva: Instagram - Kim Kardashian
Kanye West palasi vihdoin kotiin Kim-vaimonsa luo – parin tulevaisuudensuunnitelmat edelleen epävarmat
Räppäri Kanye Westin, 43, ja sometähti Kim Kardashian-Westin, 39, avioliitto joutui kesällä keskelle valtavaa kohua ja pariskunta lensi yhteiselle lomamatkalle Dominikaaniseen tasavaltaan selvittämään välejään.
Loman jälkeen pariskunnan on huhuttu palanneen Yhdysvaltoihin onnellisempana kuin pitkään aikaan. Useiden amerikkalaismedioiden mukaan perhe lomaili yhdessä vielä kotimaassaankin.
Kanyen tiedetään asuneen jo vuoden erillään vaimosta ja lapsistaan omalla maatilallaan Wyomingissa. Nyt West on kuitenkin lentänyt perheen yhteiseen Los Angelesin kotiin viettääkseen aikaa rakkaidensa kanssa, uutisoi People-sivusto.
– Hän on yhä kiireinen musiikkinsa ja presidentinvaalikampanjansa kanssa, mutta hän todella ikävöi lapsiaan ja lensi tapaamaan heitä, lähde paljastaa People-lehdelle.
– He viettivät viikonlopun Hidden Hillsin talossaan koko perheen voimin.
Räppäri ei kuitenkaan tiettävästi ole palaamassa Los Angelesiin jäädäkseen.
– Kim on ollut aika hiljainen siitä, millaisia suunnitelmia hänellä on tulevaisuuden varalle, mutta hän vaikuttaa olevan ok sen asian kanssa, että Kanye asuu Wyomingissa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”