Kuva: Nelonen
Karoliina Tuominen paljastaa pahimman mokansa Selviytyjissä – pohtii, olisiko kaikki voinut mennyt toisin: ”Suvi oli aivan rikki ja itki”
Selviytyjät Suomi -ohjelmasta lauantaina ulos äänestetty radiojuontaja ja tubettaja Karoliina Tuominen paljastaa Kristian Heiskarin luotsaamassa Kristianin heimoneuvosto -videosarjassa asian, jonka hän olisi voinut tehdä toisin Selviytyjissä.
– Mikä oli pahin mokasi Selviytyjät-kisassa? Heiskari tiedustelee Tuomiselta.
– Sanon, että en kyllä lähtisi muuttamaan mitään, koska jos muuttaisin, niin olisi voinut olla, että minä olisinkin lähtenyt ensimmäisenä saarelta, Tuominen vastaa.
Hetken mietittyään keksii Tuominen kuitenkin yhden merkittävän tilanteen, jossa hän olisi voinut toimia toisin.
Voitettuaan viimeisen palkintokilpailunsa heimonsa kanssa, ajatteli Tuominen aluksi, että hän voisi antaa oman palkintonsa, saunomisen, Selviytyjissä niin ikään kisanneelle Suvi Pitkäselle.
– Suvihan oli aivan rikki ja itki, ja hän oli niin loppu siihen koko juttuun. Ja minä olin ihan, että okei, minä en välttämättä tarvitse mitään saunaa, että minä kyllä pärjään ilmankin sitä, Tuominen kertoo.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä hän vihdoin on! Uudesta TTK-juontajasta julkaistiin paljastusvideo
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Kasinorakastajan blogi: Märkiä unelmia ja pimeää huumoria
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo