Kerttu Rissanen ja Amanda Harkimo bilettivät ulkomailla – Kertulta tilanteesta rehellinen päivitys
Dj Amanda Harkimo juhlisti 34-vuotissyntymäpäiväänsä Kerttu Rissasen ja muun juhlapoppoon kanssa Virossa.
Amanda Harkimo juhlisti synttäreitään jo perinteeksi muodostuneella Tallinnan-reissulla. Hilton Tallinn Park Hotelli on muodostunut jo vakiopaikaksi, josta poppoo päivittelikin viikonlopun aikana tunnelmiaan muun muassa peiliselfieiden kautta.
Viime vuonna samaan aikaan paikan päällä järjestettiin ensimmäistä kertaa naisille suunnattu Queens of Tallinn -pokerifestari, joka sai tänä vuonna jatkoa. Amanda tunnetaankin kovana pokerinpelaajana.
– Olen saapunut kohteeseen! Jee! Kiva et on juhlat ja pari päivää aikaa olla Tallinnassa! myös Kerttu fiilisteli lauantaina.
Juhlat vaativat kuitenkin veronsa, ja paluumatkalla laivalla Kerttu lepäsikin sohvalla business loungessa. Amanda jakoikin tilanteesta kuvan 24 tuntia näkyvissä sometarinoissaan. Levon lisäksi myös monipuolinen buffet-ruoka maistui.
Myöhemmin Kerttu palasi arkeen rehellisen päivityksen kera.
– Tää tiistai on mun viikon maanantai, paluu arkeen. Tallinnan reissusta painaa aika (todella) iso väsymys mut oli kiva pidennetty viikonloppu ystävien kanssa, jumppaopettaja kirjoitti sometarinoissaan ja lisäsi:
– Koht päivä käyntiin joogalla nii eiköhän tää tästä, päikkärit kyl kutsuu ennen iltatreenejä.
Joogan jälkeen Kerttu olikin sitä mieltä, että jooga teki hyvää.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”