Kuva: AOP
Kirsi Alm-Siira koki rajun kapinavaiheen teininä – vietti koulupäiviä työttömän miehen luona 13-vuotiaana: ”Opettajia vastaan uskalsin kapinoida”
Uutisankkuri Kirsi-Alm Siira, 46, vieraili Aki Linnanahde Talk Show –podcastissa ja paljasti käyneensä läpi nuoruudessaan rajun kapinavaiheen.
Kirsi oli tuolloin vielä kolmesta lapsesta se vilkkain ja sosiaalisin. Hän ehti aina joka paikkaan, eikä aina oikeisiin sellaisiin.
– En ollut mitenkään paha, mutta vilkas. Luulen, että mun vanhemmat ja varsinkin isä olivat aika kädettömiä mun kanssa, Kirsi myöntää.
– Isän tapa käsitellä asioita oli laittaa sellaiset rajat, mitkä olivat käytännössä sama kuin vankila.
Isän tiukan toiminnan taustalla oli aito huoli tyttärestään, mutta 13-vuotiaalle Kirsille rajoitukset ja säännöt tuntuivat kohtuuttomilta, ja ajoivat hänet uhmaamaan auktoriteetteja muun muassa koulussa.
– En pelännyt isää, mutta en uskaltanut kapinoida häntä vastaan niin paljon. Mutta opettajia vastaan uskalsin kapinoida. Kun mun teki mieli haistatella isälle, niin käytin kaikki ne haistattelut koulussa, hän sanoo.
Pahin kapinavaihe oli seitsemännellä luokalla, jolloin Kirsi lintsasi koulusta ja vietti aikaa häntä 4-5 vuotta vanhemman pojan luona, jossa hengasivat ne, jotka eivät käyneet koulussa tai töissä.
– Menin muka kouluun ja sit meninkin sinne, Kirsi kertoo.
Kirsi koki tuolloin, että häntä epäiltiin jo valmiiksi aisoista joita hän ei ollut tehnyt, mikä aiheutti hänessä vastareaktion.
– En ollut niin paha kuin mitä musta ajateltiin, mutta luulen, että siitä kaavasta tuli totta.
Tuon vuoden aikana koulunumerot laskivat ja keskiarvo tipahti, kunnes kahdeksannella luokalla Kirsille alkoi hahmottua se, mitä hän halusi elämällä tehdä.
– Jotenkin se ei ollut enää kivaa se jatkuva ihmisille ja elämälle vittuilu.
Lue myös:
Kirsi Alm-Siira paljastaa podcastissa – hassu huomio sai kiinnostumaan uutisankkurin työstä: ”Sitä kautta tajusin ammatin olemassaolon”
Kirsi Alm-Siira esitti seuraajilleen merkittävän kysymyksen – vastauksia yli 1000: ”Jos tämä ei kelpaa…”
LUE MYÖS:
- Totuus Sofia Belórfin ökyarjesta julki
- Sara Sieppi avautuu treffeillä Pysy Soirin kanssa: ”Minusta olisi ihan hirveää…”
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan
- Kuningas Charlesilta vihdoin lausunto Meghanin ja Harryn paluumuutosta: ”Heidän henkilökohtainen asiansa”
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Susanna Penttilältä järkyttävä paljastus panobussista
- Näin Veronica Verho suoriutui TTK:sta – katsojat laukovat suorat sanat
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Susanna Penttilältä järkyttävä paljastus panobussista
- Totuus Sofia Belórfin ökyarjesta julki
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Sara Sieppi avautuu treffeillä Pysy Soirin kanssa: ”Minusta olisi ihan hirveää…”