Kuva: Instagram - konstahietanen
Konsta Hietanen kiittää vaimoaan tuesta urallaan: ”Vaatii järkälemäisen vahvan tyypin sinne kotiin”
Laulaja ja näyttelijä Konsta Hietanen, 36,on suurperheen isä, jolla on yhteensä viisi lasta yhdessä puolisonsa Aamin kanssa. Hietanen kertoo perheen arjesta Aki Linnanahteen Podcastissa.
Hietasen mukaan Tähdet, tähdet -ohjelman jälkeen arki on ollut todella kiireistä ja sen lisäksi miehellä on nykyään myös rooli Salatut elämät -sarjassa. Linnanahde ihmetteleekin, miten miehellä voi jäädä kaiken tämän lisäksi aikaa myös perheelle.
– Lapset palauttaa maan pinnalle saman tien. Tähdet, tähdet -finaalin voiton jälkeen ensin alettiin tekemään normaaleja aamutoimia lasten kanssa ja sitten oli lunta tullut maahan, niin piti alkaa jo miettimään renkaan vaihtoa. Että niin lähti rocktähden elämä käyntiin voittosunnuntain jäljiltä, Hietanen kertoo podcastissa.
Hän sanoo rehellisesti, että aina aika ei ole tuntunut riittävän. Kun jalkapalloa aikanaan pelanneen Hietasen tulot laskivat hän sai personal trainerin töitä ja teki siis kahta työtä. Tuo aika oli pois perheeltä.
– Sama se oli musiikissa. Tein musahommia ja opettajan sijaisuuksia. Painoin kahta aikaa vievää hommaa.
Aami-vaimo onkin mahdollistanut Hietasen työtahdin ja keskittynyt perheen kasvattamiseen ja taloudenhoitoon kotona.
– Ei nämä alat mahdottomia ole isonkaan perheen isälle. Se vaan vaatii sen järkälemäisen vahvan tyypin sinne kotiin, sen toisen osapuolen. Mun vaimo on sellainen, joka on aina halunnut äidiksi.
– Hän on sitten ollut muutamaa pientä poikkeusta lukuun ottamatta kotona sen 12-13 vuotta. Se yhtälö on helpottanut mua ihan hirveästi ja olen todella onnellinen siitä, Hietanen kiittelee vaimoaan.
Lue myös:
Suosikkibloggaaja Alexa Dagmarin vauva syntyi – julkaisi kuvan synnytysosastolta: ”Sanat eivät riitä kertomaan onneamme”
Katso suloiset perhekuvat! Fitness-kaunotar Oona Tolppanen ja Pekka Lagerblom saivat tyttövauvan!
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”