Kuva: Instagram - Tuukka Ritokoski
Koronan sairastanut Radion suosikkijuontaja kertoi rajuista oireistaan: ”Meinasin alkaa itkemään, sattui niin kovasti”
Radio Suomipopin Aamulypsyn juontaja Tuukka Ritokoski sairastui koronaan maaliskuun lopulla. Myös Ritokosken juontajakollegat Jaajo Linnonmaa ja Janni Hussi asetettiin välittömästi karanteeniin.
Nyt Ritokoski on nyt palannut töihin ja voi hyvin, mutta rajut oireet koettelivat häntä toden teolla.
Maanantai-aamun lähetyksessä Ritokoksi kertoi kärsineensä muun muassa järkyttävistä päänsäryistä. Hänellä oli kova yskä ja korkea kuume ja hän oli myös todella väsynyt ja menetti ruokahalunsa kokonaan.
– Oli todella kovat hedarit. Yksi ilta meinasin alkaa itkemään, kun sattui niin kovasti, hän kertoo ja kuvailee päänsäryn sattuneen nimenomaan silmien takana.
– Pari kolme päivää oli 39 asteen kuume. En jaksanut katsoa sarjoja, pelata. Se on huono tilanne, jos ei jaksa pelata. Aika paljon tuli unta niinä päivinä.
Ritokosken oireet helpottivat vihdoin viime keskiviikkona ja nyt hän iloitsee paluustaan töihin.
– Nyt on hyvä boogie!
Lue myös:
Aamulypsyn Tuukka Ritokoski kertoi avoimesti koronatartunnastaan – julkaisi nyt saamiaan törkeitä vihaviestejä
Radio Suomipopin Aamulypsyn juontajat karanteeniin – yksi sairastui koronaan!
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”