Kasmir on yksi suosituimmista suomalaisista miesartisteista, jonka hitit ”Vadelmavene”, ”Iholla” ja ”Amen” ovat varmasti kaikille tuttuja. Metropoli.net jututti Kasmiria hänen elämästään ja siitä, kuinka hänestä tuli tähtiartisti.
Lue Kasmirin Kulissien takana -haastattelu alta.

Lapsuus ja nuoruus

”Synnyin 27.03.1985 Jorvissa Espoossa ihan perusperheeseen – äiti oli pankissa töissä ja isä raksalla. Neljä vuotta myöhemmin syntyi pikkusisko perheeseen. Koko lapsuuteni oli erittäin ihana ja rakastava. Voisi sanoa, että ei puuttunut kyllä yhtään mitään ja siitä olen ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni.
Nuoruuteni oli aika normaali. Kokeilin eri harrastuksia, mutta ainoa mihin mulla oli oikea palo, oli musiikki. Koulussa olin selkeästi vähän alle keskitasoa. Loistin kielissä, mutta muut aineet eivät niin kiinnostaneet. Viikonloppuisin pelasin mieluummin pleikkarilla parhaan ystäväni kanssa kuin että olisin ollut ulkona juhlimassa.
Musiikki iski kunnolla yläasteella. Mulla oli omat rummut jo ala-asteella ja olin musaluokalla, mutta silloin se oli vielä vaan pelkkää kolinaa ja kakofoniaa. Yläasteella innostuin asiasta ihan eri tavalla”

Oliko muusikkous aina tähtäimessä?

”Oli se heti bändin tultua kuvioihin. Ennen sitä musiikki oli tietenkin tärkeää, mutta en nähnyt vielä selkeästi mitään polkua sen parissa. Olin myös todella kiinnostunut ruoanlaitosta ja urasta ravintola-alalla.”

Uran alkuvaihe

”Tapasin rippileirillä ensimmäisen ”oikean” bändini basistin ja siitä kaikki alkoi. Perustimme Collarbone-nimisen bändin ja voitimme 2005 Ääni & Vimma -bändiskaban ja lopulta saimme levytyssopimuksen Spinefarm Recordsin kanssa. Julkaisimme kaksi levyä, mutta mitään varsinaisia aaltoja ne eivät aiheuttaneet. Bändihommat olivat pääosin tarpeettomien isojen vahvistimien kiikuttamista olemattomille yleisöille ympäri Suomea. Tämä oli kuitenkin äärimmäisen tärkeä vaihe urallani, sillä nykyistä elämäntilannetta osaa arvostaa aivan eri tavalla. Mitään ei tule otettua itsestäänselvyytenä.
Valmistuin ESPA:sta (nykyisin Omnia) ravintolakokiksi 2004 ja tein niitä hommia on-off kymmenisen vuotta. Musiikilla ei aluksi todellakaan saanut leipää pöytään saatika vuokraisäntää tyytyväiseksi.”

Missä vaiheessa huomasit, että yleisö on kiinnostunut tekemisistäsi?

”Varmaan siinä vaiheessa, kun olin poikkeuksellisesti vielä enemmän räjähtäneen näköisenä lähikaupassa ja perheenäiti halusi minun sanovan hei lapsikatraalleen. Lapset olivat ilmeisesti olleet raikuleina ja tervehdykseni sai heidät haudanvakaviksi. Äiti huokaisi ja kiitti.
Uran musiikillinen käännekohta oli poikkeuksellisesti heti varsinaisen uran startti, eli kappale ”Vadelmavene”. En olisi villeimmissä unelmissanikaan osannut odottaa sellaista vastaanottoa pienelle laululle kesämökistämme.
Se, missä kiinnostuksen huomaa myös, on se, että nykyään keikoillani käy jopa yleisöä! Bändivuosien takia sitä on edelleen aivan ihmeissään, kun on tupa täynnä. En voi edelleenkään uskoa, että kaikki ne ihmiset tulevat katsomaan ja kuuntelemaan meitä. Aika on ihmisen arvokkainta omaisuutta, koska sitä ei saa takaisin. Siksi jos joku päättää käyttää sitä minuun, olen siitä äärimmäisen otettu ja kiitollinen.”

Onko urallasi ollut varsinaista kohokohtaa?

”Debyyttivuonna kaksi Emma-palkintoa ovat varmasti yksi suurimpia ylpeydenaiheitani. Se fiilis nostaa edelleen ihoni kananlihalle, kun vuoden tulokas ilmoitettiin lavalta. Kohokohtia ovat myös esiintymiset ikonisilla festareilla, kuten Ruisrock, Provinssi, Ilosaari ja Qstock.”

Ketkä olivat urasi suurimmat taustavaikuttajat sekä idolisi?

”Suurimmat taustavaikuttajat. Hmm… ainakin oman perheen sataprosenttinen tuki ja tämä meidän tiimi: Hank Solo & Jonas Karlsson ja tietenkin Universal Music Finland. Idoleita ovat sitten olleet ehdottomasti Max Martin, Bruno Mars, Brandon Boyd, Caleb Followill, The Weeknd ja Ryan Tedder.

Mitä muita asioita/töitä teet ja olet tehnyt kuin musiikkia?

”Ravintola-alan hommia ja ollut apupoikana isäni rakennusfirmassa. Nykyisin elätän itseni pelkällä musiikilla: Kirjoitan sitä itselleni sekä muille artisteille, Suomen rajojen sisä- ja ulkopuolelle.”

Minkälaista on Kasmirin elämä nykypäivänä sekä tulevaisuudessa?

”Se koostuu samoista asioista kuin aina ennenkin, mutta siinä kyljessä on nykyisin julkisuus, mistä en niin välitä. Niinhän se toisaalta menee, että ”There’s no such thing as a free lunch”. Kaikessa on veronsa ja maltillisen suosittuna artistina olemisessa se on ehdottomasti julkisuus. Tulevaisuudessa haluan tehdä lisää musiikkia itselleni ja muille. Toiveissa myös koiran oppiminen sisäsiistiksi!”

Loppuun vielä: Onko urasi aikana tapahtunut onnettomuuksia tai suuria virheitä, jotka olisivat voineet muuttaa urasi täysin?

”Varmaan joitakin hätiköityjä sinkkuvalintoja on tehty, mutta olen silti ylpeä jokaisesta biisistäni ja seison musiikkini takana.”
Kiitos Kasmir!


Kuva: Instagram / Kasmir