Kultakoutsi Antti Pennasella uusi kulta? – Avioerosta vain pari kuukautta
Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen, 47, oli viime viikkoina poikkeuksellisen hyväntuulinen näky jääkiekon MM-kisoissa Sveitsissä. Kiekkomenestyksen lisäksi syynä saattaa olla viehättävä seuralainen.
Sosiaalisessa mediassa nimittäin julkaistiin yhteiskuva, jossa Pennanen poseeraa Luzernissa vaaleahiuksisen naisen kanssa. Kuvan yhteyteen on kommentoitu useamman henkilön toimesta sydän-emojeita, mikä on saanut monet pohtimaan, onko kyseessä pelkkä ystävyys vai jotain enemmän.
Ajankohtakin on herättänyt kiinnostusta, sillä Pennasen avioero pitkäaikaisesta puolisostaan vahvistui helmikuussa 2026. Erohakemus jätettiin jo viime vuoden elokuussa.
Kuvassa Pennanen ja blondikaunotar viettävät aikaa Sveitsin maisemissa kaukana MM-kisojen virallisista pelipaikkakunnista. Uuno-sivuston mukaan kuvan julkaissut nainen työskentelee somaattisena terapeuttina ja valmistui alalle viime vuonna.
Pennanen ei ole kommentoinut kuvan herättämiä spekulaatioita eikä suhteen laatua ole vahvistettu.
Leijonien päävalmentajan olemus on kuitenkin pantu merkille myös kisojen aikana. Ilta-Sanomat kirjoitti hiljattain, että median eteen on astellut aiempaa rennompi, levollisempi ja itsevarmempi Pennanen.
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!