Laulaja paastoaa jopa kaksi päivää pelkillä nesteillä.

Laulaja Ellie Golding, 33, on paljastanut The Mirrorille suosivansa normaalia haastavampaa paastoa pysyäkseen hoikkana. Hän paastoaa kerrallaan jopa 40 tuntia ja nauttii tuona aikana vain vettä ja muita juomia.

Golding vakuuttaa Mirrorille saaneensa luvan hurjalta kuulostavalle paastolleen lääkäriystävältään.

– Teen paastoamisen turvallisesti. Syön paastoa edeltävänä ja sen jälkeisenä päivänä erityisen ravinnerikasta ruokaa, Goulding kertoo lehdelle.

Hän lisää, että paastopäivinä hän juo veden lisäksi teetä, kahvia ja juomaa johon on lisätty elektrolyyttejä.

Monen muun Hollywood tähden tavoin myös Goulding aloitti paastoamisen 12 tunnin pätkäpaastolla, mutta on pikkuhiljaa pidentänyt aikaa 40 tuntiin.

– Paastoaminen on loistava tapa antaa ruoansulatusjärjestelmälle pieni tauko. Se auttaa ylläpitämään verensokeria ja taistelee tulehdustiloja vastaan, Goulding kertoo.

Pätkäpaastossa, eli 16:8 dieetissä, syödään normaalisti 8 tunnin aikana ja paastotaan loput 16 tuntia vuorokaudesta. Paaston sanotaan olevan turvallinen perusterveille.