Laulaja Frederik jumissa Kanarialla
Talvea Gran Canarialla viettänyt laulaja Frederik, yrittää kaikin keinoin aikaistaa paluutaan kotimaahan. Lentolippu Suomeen on hankittuna huhtikuun kuudenteen päivään, mutta elämää paikan päällä on rajoitettu siihen malliin, että pikainen paluu on nyt ensimmäisenä laulajan mielessä.
Aktiivisesta elämäntyylistä tunnettu Frederik, 75, on hyvässä kunnossa ja urheilee paljon. Koronaan sairastumista mies ei pelkää. Sen sijaan Gran Canarian muuttuminen autiokyläksi ahdistaa.
– Kaduilla on nyt ulkonaliikkumiskielto. Kuntosalit ja hotellien uima-altaat on suljettu. Kauppaan saa mennä yksi kerrallaan ja monet kaupoista ovat suljettuna. Viimeksi tänään joku huusi, että älä tule lähelle. Väliä pitää olla vähintään puolitoista metriä. Täysi katastrofi siis, Frederik lataa.
Laulajan mielestä tietoa paikallisesta tilanteesta on huonosti tarjolla.
– Tällä hetkellä voimassa on kahden viikon karanteeni, joka voi hyvinkin muuttua kolmeksi viikoksi, Frederik tuskailee.
Suomen hallitus on kehottanut kaikkia ulkomailla olevia suomalaisia palaamaan mahdollisimman pian kotimaahan. Tämän jälkeen on vielä pysyttävä karanteenissa 14 vuorokauden ajan. Niinpä myös Frederikillä on Suomeen palattuaan karanteeni edessä, mikäli mies onnistuu uuden lennon löytämään.
Lähde: Iltasanomat
Kuva: Wikipedia
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn