Laulaja-lauluntekijä Jussi Hakulinen on kuollut 57-vuotiaana. Jussin pitkäaikainen ystävä Iku Tukiainen kertoo, että Jussi kuoli kotonaan Porissa. Kuolinsyytä ei tiedetä toistaiseksi, mutta ystävä epäilee Jussin saaneen sairauskohtauksen.

– Olen juuri saanut tiedon, että kuolema oli kaunis. Hän kuoli kitara kädessä, kitara tiukasti kädessä kiinni. Todennäköisesti se oli sairauskohtaus, Iku Tukiainen kommentoi Ilta-Sanomille.

Jussi tuli alun perin tunnetuksi Yö-yhtyeen alkuperäisjäsenenä. Hän aloitti soolouran erottuaan yhtyeestä vuonna 1985. Jussi on kirjoittanut Yö-yhtyeen suurimmat hitit, Joutsenlaulun ja Rakkaus on lumivalkoinen.

Lähde: Ilta-Sanomat