Kuva: Instagram - Leo Stillman
Laulaja Leo Stillman pohtii mahdollista eroa Iholla-sarjassa – ”Näkeekö kaikki asian niin, että olen ihan p*ska äijä?”
Laulaja Leo Stillman puhuu tuoreessa Iholla-sarjan jaksossa avoimesti raskaasta elämäntilanteestaan, jossa hän yrittää päivästä toiseen tasapainotella omien töidensä sekä vaativan vauva-arjen välillä.
Stillman kertoo, että he ovat viime aikoina riidelleet tavallista enemmän vaimonsa Maryam Razavin kanssa. Pariskunta sai esikoislapsensa, Celestian viime toukokuussa.
– Välillä ärsyttää, että kaikki on elämässä helvetin hyvin ja me olemme ihan superonnellisessa asemassa. Olemme terveitä ja meillä on terve lapsi. En voi ymmärtää, että onko sitten ihan pakko riidellä, Stillman avautuu ohjelmassa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Mies tiedostaa monien vanhempien päätyvän eroon juuri lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana, jolloin sekä äiti ja isä ovat usein hyvin väsyneitä. Stillmanin mielestä luovuttaminen ei kuitenkaan ole hyvä ratkaisu asiaan, vaan hänen mukaansa täytyisi enemminkin muuttaa toimintamalleja, jotka eivät syystä tai toisesta toimi. Stillman pohtii ääneen eron mahdollisuutta ja sitä, miltä asia näyttäisi ulkopuolelle. – Jos me emme tule toimeen, riitelemme koko ajan ja päädymme vaikka eroon, niin minua pelottaa, että näkeekö kaikki asian niin, että olen ihan paska äijä ja olen vain jättänyt muijan ja lapsen, hän miettii. Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Stillman huomauttaa siitä, kuinka tärkeää olisi pystyä puhumaan asioista avoimesti. Ei ole väärin näyttää omaa heikkouttaan, sillä kukaan ihminen ei kykene olemaan jatkuvasti hyvällä tuulella ja energinen. – Jos yrität koko ajan suorittaa ja olla superihminen, niin vittu siinä saa turpaan ja kovaa, Stillman summaa. Iholla-sarja katsottavissa Discovery+-suoratoistopalvelussa. Lue myös: Seiska: Leo Stillmanin ja Maryam Razavin suhde pahassa kriisissä – saivat esikoisen alle puoli vuotta sitten! Anna: Maryam Razavi muistelee ensitreffejään Leo Stillmanin kanssa – ”Oli selvää, että haluamme yhdessä lapsen” Maryam Razavi ja Leo Stillman paljastivat lapsensa nimen – kummitädiksi tunnettu laulaja!
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Martina Aitolehti: konkurssi!
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Kruununprinssi Haakonilta ja Mette-Maritilta vihdoin ilouutinen
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Erika Vikmanilta raju tilitys voinnista: ”Mielenterveyteni oli pahassa paikassa”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”