Maaret Kallio loukkaantui pahasti suorassa lähetyksessä – avautuu voinnistaan: ”Hissutellen mennään”
Tunnettu psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio putosi viime sunnuntaina (23.10.) Tanssii tähtien kanssa -kilpailusta. Kallio ja hänen tanssinopettajansa Sami Helenius keräsivät illan aikana yhteensä 31 pistettä.
Ennen Kallion ja Heleniuksen lähtöpasseja saatiin suorassa lähetyksessä todistaa dramaattista tilannetta, kun Kallio loukkasi takareitensä. Kallio istahti tuskallinen ilme kasvoillaan rappusille, eikä kenellekään jäänyt epäselväksi, että kipu oli voimakasta.
Seuraavana päivänä Kallio kertoi tapahtuneesta omalla Instagram-tilillään. Hän paljasti saaneensa runsaasti kyselyjä liittyen vointiinsa.
– Hirmu moni kyselee vointiani, sillä loukkaannuin eilen toisen tanssin aikana, Kallio kirjoittaa Instagramin Stories-osiossa.
– Takareidessäni on repeämä, joten hissutellen mennään hetken aikaa, hän selventää.
– Lämmin kiitos huolenpidosta.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kallio avautuu sunnuntain lähetyksen jälkeisistä tuntemuksistaan myös Instagram-tilinsä Feed-osiossa. Hän on julkaissut kuvan viimeisestä tanssistaan, jonka yhteydessä ilmaisee olevansa hyvin kiitollinen TTK-kokemuksestaan.
– Olen oppinut niin paljon ja saanut nauttia tästä ihanasta leikistä, jota Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelma vaalii. Toivottavasti onnistuimme tuomaan teille katsojille valoa, iloa ja toivon sanomaa tansseillamme tässä epävakaassa maailman tilanteessa, Kallio muotoilee tuoreessa päivityksessään.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Siskonsa menettänyt Alma Hätönen avautuu surustaan – ”Edessä on todella kipeitä päiviä”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”

- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt