Maria Veitola juhli ystävänsä häitä upeassa glamourleningissä – toimi kaason tehtävissä yhdessä Janna Hurmerinnan kanssa!
Toimittaja Maria Veitola julkaisi viime sunnuntaina iloisen kuvasarjan Instagram-tililleen ystävänsä ihmisoikeusvaikuttaja Ujuni Ahmedin häistä. Maria oli saanut tärkeän tehtävän toimia morsiamen kaasona. Veitola oli pukeutunut upeaan vaaleanpunaiseen kimaltavaan glamourleninkiin, joka sopi värinsä puolesta myös Marian uuteen hiustyyliin.
– Rakas ystäväni Ujun imeni naimisiin ja sain kunnian olla elämäni ekaa kertaa kaasona yhdessä Jannan, Aminan ja Susannan kanssa, Maria iloitsee.
Julkaisussa olevassa ensimmäisessä kuvassa poseeraa morsian ja kaikki kaasot, mukaan lukien laulaja Janna Hurmerinta. Maria kertoo myös opetelleensa somalialaisen dhaanto-tanssin moovit vastuullisen kaason tehtävän myötä.
Hän avaa vielä seuraajilleen hieman somalialaista hääkulttuuria.
– Ja kaikki te, jotka ihmettelette, että EIKÖ SE UJUNI MENNYT JO NAIMISIIN, niin ei kuulkaa yhdet juhlat tälle rakkaudelle riitä. Ensin oli nikah-vihkiminen eli islamin mukainen avioliittosopimus ja sitä juhlistavat bileet, sitten perinteinen (naisten) somalialainen hääjuhla ja nyt kolmantena siviilivihkiminen ja kunnon juhlat sen mukaan, Maria kirjoittaa.
Lopuksi hän vielä kirjoittaa, että oli fantastista tälläytyä morsiamen täsmällisen vision mukaisesti kunnon glamourlookkiin.
Lue lisää:
Maria Veitola muutti radikaalisti tyyliään – ajoi hiuksensa pois: ”Hupsista!”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Salkkarit-Ismon tarina on ollut kaikkea muuta kuin ruusuista – muistatko Ismon hurjimmat hetket?
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt