Maria Veitola puhuu avoimesti omasta seksuaalisuudestaan – paljastaa suhdehistoriansa: ”Seksuaalinen suuntautumiseni on joillekin ongelma”
Toimittaja Maria Veitola on lanseerannut omalla Instagram-tilillään uuden konseptin, joka kulkee nimellä Mielenterveysmaanantai. Veitolan tavoitteena on purkaa hankkeellaan mielenterveydellisiin haasteisiin liittyviä tabuja.
Ensimmäinen mielenterveysmaanantai käsittelee seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten kokemia mielenterveysongelmia. Veitola puhuu aiheesta omalle Instagram-tililleen julkaisemansa postauksen yhteydessä.
Veitola on julkaissut itsestään kuvan, jossa hän poseeraa sateenkaariväreihin sonnustautuneena. Julkaisu on samalla kannanotto tällä viikolla alkaneeseen Pride-viikkoon.
– Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset, etenkin nuoret kärsivät muita enemmän mielenterveysongelmista ja itsetuhoisuudesta. Nämä myrkyt kumpuavat vähemmistöstressistä, Veitola kirjoittaa julkaisussaan.
– Vähemmistöstressi taas johtuu mm. syrjinnän ja ulkopuolisuuden kokemuksista. Oman elämän, identiteetin ja valintojen salailusta. Ympäristön reaktioiden pelosta. Väkivallasta ja sen uhasta. Itseinhosta ja häpeästä, hän luettelee.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Veitolan mukaan Pride-viikolla olisi hyvä miettiä, mitä jokainen ihminen voisi tehdä ”sateenkaari-ihmisten mielenterveyden tukemiseksi”.
Päivityksessään Veitola kertoo avoimesti myös omasta seksuaalisuudestaan ja suhdehistoriastaan.
– Itse olen panseksuaali. Se tarkoittaa sitä, että rakastun ihmisiin sukupuoleen katsomatta, Veitola paljastaa.
– Oma suhdehistoriani on moninainen. Olen ollut rakkaussuhteissa miesten, naisten, transsukupuolisten ja muiden kanssa. Kaikki entiset rakkaani eivät ole osanneet tai halunneet määritellä omaa sukupuoli-identiteettiään, eikä sille ole ollut itselleni väliä.
Tänä päivänä Veitola on suhteessa cis-mieheksi luokittelemansa henkilön kanssa, minkä vuoksi moni näkee hänet heterona. Hetero hän ei kuitenkaan itsensä mielestä ole.
– Seksuaalinen suuntautumiseni on joillekin ongelma, minulle lahja: mahdollisuus rakastaa monenlaista ihmisyyttä.
Oman suhdehistoriansa takia Veitola ymmärtää hyvin seksuaalivähemmistöön kuuluvia ihmisiä. Lisäksi hän on naisen ja miehen välisessä suhteessa saanut kokea, kuinka paljon helpompaa on olla heterosuhteessa kuin toisenlaisessa suhteessa.
– Tämä yhteiskunnan ja ympäristön luoma vapaus, luottamus ja hyväksyntä tulisi kuulua ihan kaikille, Veitola julistaa.
Lue myös:
Maria Veitola muutti radikaalisti tyyliään – ajoi hiuksensa pois: ”Hupsista!”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee – yllättävä uusi tieto tuli julkisuuteen
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi