Martina Aitolehden koirat juoksivat naapuriin – sai lähes 700 euron sakot
Hyvinvointiyrittäjä ja mediapersoona Martina Aitolehti, 38, on saanut suuret sakot metsästyslain säännösten rikkomisesta.
Martina vietti keväällä paljon aikaa Hangossa ex-miehensä Stefan Thermanin kanssa ja mukana olivat myös perheen rottweiler-rotuiset koirat Baxter ja Nala. Toukokuun 5. päivänä koirat karkasivat naapuriin ja naapuri ilmoitti asiasta viranomaisille.
Rangaistusmääräyksessä kerrotaan, että Martina piti kaksi koiraa irrallaan, vaikka metsästyslain mukainen kiinnipitoaika on 1.3. – 19.8. Tuona aikana koirat on lain mukaan pidettävä kytkettyinä. Kiinnipitoajalla varmistetaan luonnoneläimien pesintärauha.
Lisäksi naapuri pelkäsi koiria, joten hän joutui mennä taloon sisään huomattuaan koirat.
Martina sai rikkeestä kahdeksan päiväsakkoa, ja hänen tuloillaan maksettavaa kertyi peräti 672 euroa.
Virallisesti koirista vain toinen on Martinan omistuksessa. Eron myötä Baxter jäi Hankoon, ja Nala muutti emäntänsä kanssa Helsinkiin.
Martina ei ole halunnut kommentoida asiaa julkisuudessa.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
Lue myös: Martina Aitolehti hänen ja Stefu Thermanin yhteisistä koirista: ”Ikävä on valtava”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät