Maryam Razavi poseeraa lehtikuvassa täysin alasti – ”Ei ole ainuttakaan kohtaa kropassani, jota ei olisi jollain tavalla kritisoitu”
Huippumalli ja stylisti Maryam Razavi on julkaissut Instagram-tilillään alastonkuvan, joka julkaistiin hänestä joulukuussa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen Sielu & Ruumis -palstalla.
Maryam on saanut kuulla yläasteelta asti, ettei hänen kroppansa ole ihanteellinen.
– Olin koulukiusattu koko yläasteen ajan ja välillä ilkeät sanat kohdistuivat tähdentämään mitä kehossani oli ”väärin”, Maryam kirjoittaa.
Mallintyöt aloitettuaan Maryam oppi hetkessä huomaamaan, minkälainen kroppa saa eniten töitä. Hän kokee itse olleensa mallina muodokkaimmasta päästä ja paineet olivat sen mukaiset.
– En ihan vastannut vallitsevaa mallivartaloihannetta ja todella monta kertaa tunsin olevani altavastaajana castingeissä. Olin kuitenkin päättänyt menestyä valitsemallani uralla. Se päätös vei pitkälle, vaikka kuulin ulkonäöstäni huomioita ja parannusehdotuksia harva se päivä, Maryam kertoo.
– Ei varmaankaan ole ainuttakaan kohtaa kropassani, jota ei olisi jollain tavalla kritisoitu.
Siinä kaikessa näyttämisen ja menestymisen halussa en oikein ikinä keskittynyt siihen, mikä oli töiden puolesta kropassani hyvin tai kuinka hienosti kehoni oli jaksanut palvella mua kaikesta paineesta ja stressistä huolimatta.
– Se mikä mussa oli hyvin tuntui toissijaiselta, kritiikki jäi helpommin kaikumaan mieleen kuin positiiviset sanat. Halusin olla töissäni mahdollisimman hyvä, joten kritiikki toimi eräänlaisena ohjenuorana miten parantaa mahdollisuuksiani älyttömän paineistetussa työ(kilpailu)tilanteessa.
Maryamille oli kunnia asia päästä poseeraamaan Kuukausiliitteen Sielu & Ruumis -palstalle ilman rihman kiertämää. Ennen kyseiselle palstalle suostumista Maryam oli kieltäytynyt alastonkuvista.
– Olen aina sanonut ei alastonkuville, epäröin monta päivää suostua tähän haastatteluun ja kuvaukseen. Haastoin itseni miettimään miksi ylipäänsä olin aikoinaan päättänyt niin. Osaksi kai halusin alitajuisesti suojella itseäni mallimaailman sudenkuopilta, osaksi välttyä kuulemasta ilkeitä huomioita itsestäni, osittain siksi etten ehkä osannut olla sinut kroppani kanssa aikaisemmin. Pohdinnan tuloksen näette tässä.
– Halusin antaa tällä tavoin oikeutta ja kunniaa kropalleni joka on käynyt läpi vaikka mitä. Olen tällä hetkellä ylpeä kropastani, vaikka näkisinkin siinä epäkohtia. En halua enää hävetä sitä tai viedä mukanani häpeäkuvastoa sukupolvirajojen yli. Halusin myös ikuistaa tämän monen mutkan kautta löytyneen mielenrauhan ulkonäköpaineisiin liittyen, Maryam toteaa.
Lue myös:
Maryam Razavi ja Leo Stillman paljastivat lapsensa nimen – kummitädiksi tunnettu laulaja!
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”