Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
Kuntovalmentaja Matias Petäistö jakoi Instagramin stooreissa mielenkiintoisen paljastuksen: Matias kertoo, että aloittavien asiakkaiden joukossa oli tuttu nimi: Arttu Kuosmanen eli kohurokkari Archie Cruz.
Miehet eivät ole toisilleen vieraita ennestään. Archie nähtiin nimittäin edellisellä Erikoisjoukot-kaudella, mutta hänen osallistumisensa jäi hyvin lyhyeksi.
Lyhyt tarkoitti tässä tapauksessa todella lyhyttä – vain noin varttia. Archie keskeytti jo ensimmäisen tehtävän aikana, vaikka ohjelman alussa hän ehti vakuutella motivaatiotaan koko kansalle.
– Haluan todistaa koko maalle, että niillä on väärä kuva minusta. Olen paljon enemmän kuin mitä monet luulee, Archie puheli bussissa matkalla kuvauspaikalle Lohjan Virkkalassa sijaitsevalle kalkkitehtaalle.
Nyt näyttää siltä, että Archie aikoo todella panostaa kuntoonsa.
– Archie laittoi viestiä, että nyt pitäis päästä kuntoon ja mä vastasin, että ootko vittu tosissaa…, Matias tuumii.
– Että sitten pitää olla locked in, jos lähdetään tekee, Matias jatkaa tarkoittaen, että Archien pitää olla sitoutunut.
Matias kertoo tehneensä heti alkuun selväksi, ettei hän kuuntele tekosyitä.
– Arttu näytti vihreää valoa.
– Nyt vedetään Archie Petäistö coachingis iskuun.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”