Kuva: Instagram Marco Bjurström
Me Naiset: Marco Bjurström avautuu veljensä kuolemasta: ”Suru on muuttunut osaksi minua”
Tanssikouluyrittäjä Marco Bjurström, 54, avautuu koskettavasti Me Naisten haastattelussa veljensä Janek Bjurströmin kuolemasta. Janek menehtyi syöpään keväällä 2020 vain 49-vuotiaana.
Päättynyt vuosi on ollut raskas myös koronan takia, mutta eniten Marcoa koetteli rakkaan veljen menettäminen ja sitä seurannut surutyö. Marco kertoo veljensä olleen sinut lähtönsä kanssa ja ymmärtäneen, ettei sairaudesta ollut paluuta.
– Siksi tuntui jotenkin rauhalliselta hyvästellä ja todeta, että mene vain. Istuin veljeni vieressä, kun hän nukahti viimeisen kerran kotonaan rakkaittensa ympäröimänä, Marco muistelee Me Naisten haastattelussa.
Läheisen kuolema on Marcon mukaan erilainen kokemus, kun siihen ehtii valmistautua.
– Janek itse sanoi olleensa onnenpoika, koska sai jutella kaikesta rakkaittensa kanssa. Siksi ajattelen, että mekin olimme onnentyyppejä.
Veljekset pysyivät aina läheisinä, vaikka asuivatkin vanhempien avioeron jälkeen eri kodeissa.
– Alan jollain tasolla hyväksyä Janekin kuoleman, mutta tuskin koskaan kokonaan. Suru on jännä tunne, miten se muuttuu pysyväksi osaksi minua. Suru ei ikinä häviä, mutta jossain vaiheessa siinä lakkaa rämpimästä.
– Päättynyt vuosi pisti minut monella tavalla polvilleni. Tiedän, että paljon kivaa on edessä, mutta tämä aika on pakottanut pysähtymään eri tavalla kuin koskaan aiemmin.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Eeva: Marco Bjurströmin surutyö veljen kuoleman jälkeen – ”Vähitellen elämä menee eteenpäin” Marco Bjurström muistaa Janek-veljeään koskettavassa viestissä
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat