Mika Salo teki yllättävän paljastuksen parisuhteestaan Annica-rakkaansa kanssa
Entinen F1-kuski Mika Salo ja lentoyhtiössä koulutuksen parissa työskentelevä purseri Annica Lindblom ovat pitäneet yhtä jo pidemmän aikaa. Mika on ollut tähän saakka hyvin vähäsanainen suhteestaan.
Mika Salo paljastaa nyt Instagram-tilillaan, että pariskunta juhlii tänään lauantaina toista vuosipäiväänsä.
– Toinen vuosipäivä, Mika Salo kirjoittaa Instagram-tililleen.
Näin ollen Mikan ja Annican suhde on saanut alkunsa hyvin pian sen jälkeen, kun Mika erosi juontajanakin työskentelevästä somevaikuttaja Henna Pihlajasta. Mikan ja Hennan suhde päättyi eroon vuonna 2021.
– En seurustele enkä ole suhteessa Hennan kanssa. Ollaan erottu jo jokin aika sitten. En kommentoi asiaa enempää, Mika kirjoitti vuonna 2021 sosiaaliseen mediaan.
Mika ja Henna pitivät koko suhteensa ajan matalaa profiilia suhteestaan ja esiintyivät vain harvoin seurapiirikekkereillä yhdessä. Henna kommentoi suhdetta Keskisuomalaiselle vuonna 2019.
– Mikan kanssa olemme tutustuneet 2007. Seurustelimme pitkään ja sitten oli vähän taukoakin välissä, kunnes palasimme taas yhteen, jyväskyläläinen Pihlaja totesi tuolloin.
Lue myös:
Oho! Mika Salon Henna-rakas julkaisi alastonkuvan – ilakoi hangessa peppu pystyssä!
Mika Salon Henna-rakas on näyttävä kaunotar – esittelee kurvejaan somessa!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Poliisit pysäyttivät taas Susanna Penttilän panobussin – festivaaleilla ikävä välikohtaus
- Seiska: Virpi Kätkällä leikkaus edessä? ”Kaikki röörit olivat aivan kuivuneet”
- Olli Hermanin Tytti-puolison ei pitänyt tulla raskaaksi ilman hoitoja – yksi asia muutti kaiken: ”Tämä on oma ihmeeni”