
Mikko ja Helena Koivun erodraamassa uusi shokkikäänne
Helena Koivu on taas tilanteessa, jossa hän pelkää menettävänsä lapsensa toiseen maahan.
– Olen saanut yhdysvaltalaiselta yksityistuomari Fraserilta vaatimuksen allekirjoittaa lasten matkustusluvat välittömästi. Myös ex-mieheni Mikko Koivun suomalaisjuristilta on tullut vastaava vaatimus, Helena kertoo.
Samalla Helena on saanut vaatimuksen ex-mieheltään siitä, että hänen on annettava lupa lasten passihakemuksille.
– Mikko haluaa lapset Jenkkeihin. Pelkään menettäväni lapset jälleen kerran toiselle mantereelle, Helena kertoo.
– Lapset ovat jo kerran kokeneet sen, kuinka heidät erotettiin minusta. Vain vuosi sitten heidät tuotiin tänne Suomeen ilman suostumustani, mutta nyt lapset halutaan kovalla vauhdilla ja lyhyellä aikataululla viedä Yhdysvaltoihin.
Helenan mukaan vanha kuvio toistuu, mutta nyt toisin päin.
– Tämä tilanne pelottaa minua todella paljon.
Elokuussa Mikko ja hänen jenkkikultansa Natalie ”Nattie” Dillon ilmoittivat menevänsä naimisiin.
Hääjuhla pidetään lokakuussa Minnesotassa samassa kaupungissa, jossa Mikko ja Helena lapsineen aiemmin asuivat.
– Juuri kun olin tullut Suomeen reilu kuukausi sitten, Mikon jenkkijuristilta tuli sähköpostiviesti. Siinä minulle ilmoitettiin, että ellen suostu antamaan lapsille matkustuslupaa Jenkkeihin, asia viedään yksityistuomari Fraserille ratkaistavaksi.
– Viestissä myös virheellisesti väitettiin, että olen ollut jo aiemmin tietoinen heidän hääsuunnitelmistaan. Näin ei ollut, vaan tämä kaikki tuli minulle yllätyksenä. Heidän äkillinen naimisiinmenonsa ihmetyttää ja herättää paljon kysymyksiä.
Se, että yksityistuomari Fraser päättää lasten matkustusluvista, ei tullut Helenalle yllätyksenä.
Tähän mennessä kaikki yksityistuomarin päätökset ovat olleet Mikolle suotuisia. Samaisen Fraserin päätöksellä lapset muuttivat vuosi sitten Suomeen, vaikka Helena vastusti ajatusta.
– Oman juristini mukaan Fraserin tuoreimmalla päätöksellä ei ole Suomessa toimivaltaa.
– Enkä todellakaan suostu siihen, että lapset viedään minun vanhemmuusaikanani Minnesotaan, Helena sanoo suoraan.
Samassa kirjeessä Mikon juristi muistutti siitä, että he aikovat Fraserin määräyksellä laittaa Helenan saaman vankeustuomion voimaan.
Vankeustuomion taustalla on se, ettei Helena ole noudattanut Minnesotan oikeuden päätöstä, jonka mukaan Turun Kakskerrassa sijaitseva merenrantakiinteistö tuomittiin kokonaan Mikolle.
Helena omistaa yhä puolet miljoonien arvoisesta merenrantakiinteistöstä.
– Juristini mukaan Minnesotan tuomioistuimen päätöksellä ei ole vaikutusta Suomessa omistamaani kiinteistöön.
– Kiinteistöstä on ositus vielä kesken, ja vasta kun ositus on tehty lain mukaan ja oikein, tilanne ratkeaa. Valitettavasti tähän prosessiin voi mennä vielä vuosia, Helena kertoo.
Lähde: Seiska
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!