Kuva: Instagram - Mikko Kekäläinen
Mikko Kekäläinen avautuu somessa Susanna Laineen lopettamispäätöksestä: ”Vetää palkeet tyhjäksi”
Juontaja Susanna Laine lopettaa huippusuositussa Ylen Puoli seitsemän -keskusteluohjelmassa. Hän ilmoitti asiasta eilen maanantaina Instagramissa ja ohjelman suorassa lähetyksessä.
Laineen kanssa ohjelmaa yhdessä juontanut Mikko Kekäläinen avautuu kollegansa päätöksestä oman Instagram-tilinsä Stories-osiossa. Hän julkaisi tarinan alkuun kuvan Iltalehden uutisotsikosta, jossa kerrotaan Laineen lopettamisesta.
– Hassua mennä aamulla kauppaan ja sitten näkee tommosen uutisen, Kekäläinen aloittaa tarinansa.
– No, eihän tää meillle mikään uutinen ole sikäli, me ollaan Suskin lähtö tiedetty jo pitkään, hän jatkaa.
Hän toteaa tilanteen olevan vaikea, sillä he ovat Laineen kanssa todella läheiset työkaverit.
– On tämä hyvinkin raskasta, kun rakas ihminen päättää lähteä. Mutta eteenpäin mennään.
Kekäläinen kuvailee sitä, kuinka pysäyttävää on nähdä näin suuri uutinen lehdessä.
– Kyllä se vetää vähän niin kun palkeet tyhjäksi ja säpsäyttää itseään, hän summaa.
Rakastetusta Puoli seitsemän -ohjelmasta on vuosien saatossa tullut tärkeä osa monen suomalaisen arkea ja hyväntuulinen asiaohjelma on palkittu Kultaisella Venlalla.
Kekäläinen hämmästelee aidosti sitä, kuinka suosituksi ohjelma on noussut.
– Kun me ollaan tehty näin pitkään tota ohjelmaa, niin ei sitä tajua että onhan siitä tullut aika iso juttu sinä aikana. Meillä on kuitenkin sellanen tekemisen tyyli että me mennää joka päivä kaveriporukalla pitää hauskaa ja sit siitä syntyy sivutuotteena tällanen telkkariohjelma.
– Ja Suskin kanssa me ollaan pidetty ihan tosi hauskaa kyllä jo pitkään ja nyt me sitten pidetään jatkossa hauskaa eri tavalla, ilman yleisöä.
– Rakkaasta ihmisestä – ei luopuminen, mutta tämmönen jonkunlainen välitilinpäätös, ei se ihan easya ole, Kekäläinen kiteyttää.
Kekäläinen julkaisi Stories-osiossaan myös hassuttelevan kuvan Laineesta, johon hän lisäsi ”Rakastan sinua” -gifin.
Lue lisää: Susanna Laineen yllätyspäätös: ”Lopetan suosikkiohjelman juontajana”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Salkkarit-Ismon tarina on ollut kaikkea muuta kuin ruusuista – muistatko Ismon hurjimmat hetket?
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!