
Mikko Koivun Natalie-vaimo avautuu somessa
Mikko Koivun uunituore vaimo Natalie julkaisi Instagramissa yllättävän ja pitkän tekstin itsestään.
Kuvana julkaisussaan Nataliella on selfie, jossa hän hymyilee suloisesti . Jutun juoni on kuitenkin peräti 17-kohtainen lista, jossa hän kertoo itsestään ja Instagram-tilistään.
Syyksi yllättävään avautumiseen itsestään hän kertoo, että Instagram-tilin tapahtumat ovat olleet yli vuoden ajan ”epäjohdonmukaisia”.
17-kohtaisella listallaan Natalie muun muassa kertoo, että Nattie ei ole hänen käytössä oleva lempinimensä, vaan häntä kutsutaan Natalieksi. Nattie on vain Instagram-tilin nimi. Samoin hän paljastaa olleensa muun muassa sydänkirurgiassa ja vitsailee, että ”siksi sydämessäni on niin paljon arpia.”
Samanlaista pikkutietoa on muun muassa se, että hän osaa Sormusten Herra -kirjasarjassa puhuttavaa haltiakieltä oikeasti, on surkea suunnistamaan ja on lahjoittanut hiuksensa hyväntekeväisyyteen muutama vuosi sitten. Hän ei myöskään osaa lopettaa, jos alkaa kikattaa.
– Se on ongelma, hän naurahtaa tekstissään.
Suomalaisittain kiinnostavaa on kuitenkin hänen henkilökohtainen historiansa ja aikeensa Insta-tilillään.
* Suomeen hän sanoo muuttaneensa vuosi sitten vain rakkauden vuoksi. Vaikka syynä kotimaan vaihtoon oli rakkaus, hän rakastaa edelleen Yhdysvaltoja.
* Vaikeinta Suomeen muutossa oli jättää rakkauden ja yhteenkuuluvuuden lähteet: Koti, työ, perhe ja kirkko.
* Ehkä parasta Suomeen muutossa oli huomata, että kaikki sitä ennen tapahtunut oli Jumalan tapa varustaa hänet kohtaamaan tämä muutos. Ja ruoka Suomessa.
* Natalie kertoo, että aikoo jatkaa hyvinvointiammattilaisena julkaisujaan tilillään, kunhan ”aika taas sallii”. Sisällöksi tulee tuttuun tapaan ulkoilua, tasapainoista elämää, itsensä parantamista, uskontoa ja nyt vähän aikaa Suomi-aiheita.
* Instagram-tili ei kuvasta hänen elämäänsä. 98 prosenttia Natalien arjesta ei näy Instagramissa.
Lähde: Seiska
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kasinorakastajan blogi: Tiedä enemmän ja pelaa paremmin 2025
- Tuoreessa paljastuskirjassa kova väite Charlesista: ”Menettää malttinsa sekunnissa”
- Kirjaväite: Meghan flirttaili Williamille
- Helena Koivu kommentoi shokkitilannettaan: ”Asianajajani selvittää”
- Trump jakaa sympatiaa prinssi Harrylle: ”Tarpeeksi ongelmia hirveän vaimon kanssa”
- Helena ja Mikko Koivun eroriidassa raju käänne
- Iida Vainiolta upea vauvapaljastus!
- Mitä tapahtuu Ansku Bergströmin ja Elina Gustafssonin eromökille?
- Helena Koivulta erikoinen julkaisu Mikosta
- No huh! Iida Vainio julkaisi ällistyttävän videon
- Kirjaväite: Meghan flirttaili Williamille
- Helena ja Mikko Koivun eroriidassa raju käänne
- Helena Koivu kommentoi shokkitilannettaan: ”Asianajajani selvittää”
- Trump jakaa sympatiaa prinssi Harrylle: ”Tarpeeksi ongelmia hirveän vaimon kanssa”
- Helena Koivulta erikoinen julkaisu Mikosta
- Iida Vainiolta upea vauvapaljastus!
- Mitä tapahtuu Ansku Bergströmin ja Elina Gustafssonin eromökille?
- Tuoreessa paljastuskirjassa kova väite Charlesista: ”Menettää malttinsa sekunnissa”