Kyläkauppias Sampo Kaulasen vaimo Michele ”Minttu” Murphy-Kaulanen joutui tiistaina liikenneonnettomuuteen ajaessaan Tampereelta kotiinsa Äkäslompoloon. Kyydissä oli myös Mintun esikoistytär. Minttu kertoi tapahtuneesta Instagramin Stories-videolla.

– Eilen oli melkoisen hirveä tilanne kaiken kaikkiaan, kun oltiin jonkun verran ajettu Jyväskylästä Oulua kohti, Minttu aloittaa.

Hän kuvaili onnettomuuspaikkaa ja kertoi tien kulkevan kallioleikkausten välissä, jonka päällä menee silta. Kyseessä oli moottoritie, jonka nopeusrajoitus on 100 kilometriä tunnissa.

– Siellä ylhäällä meni aura-auto, joka pökäs suoraan kaikki jäälohkareet meidän auton pellille ja mä ajoin siitä sen satasen vauhdissa. Säikähdys oli ihan järkyttävä. Päästiin vetämään auto siihen sivuun. Näin heti, että meidän peili on rikki, pelti on kuopilla. Meni hetki päästä siitä shokista yli.

Minttu pohti, että jos jäämassa olisi osunut tuulilasiin olisi kaikki voinut olla ohi silmänräpäyksessä. Hän kävi tapahtunutta läpi myös kyydissä olleen esikoisensa kanssa.

– Olen tosi kiitollinen siitä, että tässä ollaan. Ja siitä, että se oli vaan peltiä, lasia ja kaikkea muuta semikorjattavaa.

Myös Sampo kertoi tapahtuneesta ja julkaisi kolariautosta kuvan omalla Instagram-tilillään.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

– Kippo pääty korjaamolle. Michele ajeli tänään Tampereelta kotiappäin ja yhen alikulkusillan kohalla oli lumityöt meneillään. Konemies ei vissiin huomannu että tiputti jäisiä kökkäreitä allaolevalle tielle ja niinhän siinä kävi että ne tippu suoraan Mintun kohalle. Auto aivan paskana päältäpäin. Onneks ei tullu tuulilasiin. Siinä olis saattanu joutua kyytiläiset lunastuskuntoon.

– Elämä on siitä merkillinen, että koskaan ei tiä milloin viimenen hetki. Onneks nyt selvittiin pelkillä materiaalivahingoilla.

Lue myös:

Sampo Kaulanen julkaisi salakuvan pyllistelevästä Minttu-rakkaastaan – ylpeilee onnistuneella otoksellaan: ”Kumpi sen ottikaan?”

Sairaalahoitoon joutunut Minttu Kaulanen julkaisi koskettavan päivityksen: ”Oon tosi kipeä”