Missi Oona Komi järjesti näyttävät juhlat – avautuu kuluneista vuosista: ”Neljän vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon”
Miss Suomi -kilpailustakin tuttu Oona Komi juhli viime viikonloppuna niin syntymäpäiväänsä kuin liiketalouden tradenomiksi valmistumistaan.
– Niin hyvä fiilis!! Neljä vuotta siinä meni, että ammattikorkeakoulututkinto on kasassa ja voin kutsua itseäni liiketalouden tradenomiksi. Suuntautumisena oli markkinointi ja tein opinnäytetyöni Instagram mainonnasta. Opinnot antoi paljon, mutta sitäkin enemmän viime vuosina on työelämä opettanut, Oona kirjoittaa Instagram-tililleen.
Neljään vuoteen on Oonan mukaan mahtunut paljon hyvää, mutta myös ikäviäkin hetkiä. Hän kertoo palaneensa loppuun koulun ja töiden takia.
– Tän neljän vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon: muutto Turkuun opiskelemaan, burn out töistä ja koulusta, muutto Helsinkiin, oman alan töiden aloitus, Miss Helsinki -kilpailu, oman yrityksen perustaminen, Miss Suomi -kilpailu, matkustelua sekä välillä elämä on ottanut ja välillä antanut. Nyt kuitenkin sain raivattua tilaa koululle ja sen vihdoin valmiiksi, hän kirjoittaa.
Oona järjesti ystävilleen juhlat helsinkiläisessä The Palm -ravintolassa viikonloppuna. Paikalla nähtiin muun muassa laulaja Jenna Bågeberg, Diili-kilpailustakin tuttu missi Emmi Suuronen, Miss Helsinki -kilpailun omistaja Mirella Merivirta, Miss Suomi Petra Hämälänen, meikkaaja Aarni Mikkola ja monia muita kauneuskilpailuista tuttuja kaunottaria.
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Verottaja hakee Duudsoneista tutun Jukka Hildénin yritystä konkurssiin
- Ensimmäinen TTK-pudotus kuohuttaa – ”Ei Uniikki nyt näin huono ollut”
- KS: Seppo Hovi, 79, jäi leskeksi – löysi uuden kumppanin ja jätti Helsingin