Kuva: Wikipedia
Monimiljonääri Peter Nygård on pidätetty Kanadassa – viettää joulun vangittuna
Suomalaissyntyinen liikemies Peter Nygård, 79, on pidätetty 14. joulukuuta Kanadassa. Nygård pidätettiin epäiltynä useista Yhdysvalloissa tekemistään rikoksista, uutisoi kanadalainen televisioyhtiö CBC.
Muotialalla miljoonaomaisuuden kerryttänyt Nygård on oikeuden määräyksellä vangittu tammikuussa pidettävään käsittelyyn saakka. Nygårdin asianajaja, Jay Prober aikoo vaatia päämiehensä vapauttamista takuita vastaan.
Yhdysvallat syyttää Nygårdia useista kymmenien vuosien aikana tapahtuneista rikoksista, joita ovat seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvä ihmiskauppa sekä useisiin naisiin kohdistuneet muut rikokset.
Nygård on syyttäjän mukaan käyttänyt hyväksi naisia, joilla on ollut taloudellisesti vaikeaa ja järjestänyt muun muassa salaisia seksibileitä, joihin kuului myös seksiakteja muiden miesten kanssa muotimogulin katsellessa. Naisten piti myös toteuttaa Nygårdin seksifantasioita.
Uhreille maksettiin seksistä Nygårdin firman rahoilla ja heitä on ollut kymmeniä ainakin Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Bahamalla.
Myös kaksi Nygårdin pojista nosti elokuussa syytteet isäänsä vastaan. Syytteiden mukaan Nygård olisi pyytänyt seksityöntekijänä toiminutta tyttöystäväänsä raiskaamaan kaksi teini-ikäistä poikaansa. Väitetyt raiskaukset olisivat tapahtuneet vuosina 2004 ja 2018.
Aiemmin miestä vastaan nostetun seksuaalirikoksiin liittyvän ryhmäkanteen naisten lukumäärä on noussut jo 57:ään. Kyseinen käsittely kuitenkin keskeytettiin elokuussa. Keskeytyksen syyksi epäiltiin, että Yhdysvaltain viranomaiset ovat kiinnostuneita tapauksesta, eikä sen haluttu häiritsevän keskeneräistä rikostutkintaa.
Lue myös:
Peter Nygårdia vastaan nostettu ryhmäkanne keskeytetty – USA:n viranomaiset kiinnostuneita muotimiljonääristä
Peter Nygårdin pojilta järkyttävä syytös – väittävät isänsä pyytäneen tyttöystäväänsä raiskaamaan heidät teini-ikäisinä
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa