MTV: Jukka Hildén muuttaa perheineen Helsinkiin – ”Olen silti aina Ähtäriläinen”
Hildén muutti huhtikuussa perheensä kanssa Los Angelesista Suomeen.
Kun koronapandemia alkoi, muuttivat Duudsoneista tuttu Jukka Hildén ja Chachi-vaimo perheen pienen tyttären kanssa Yhdysvalloista Ähtäriin.
– Se mielenrauha ja taakka, joka putosi hartioilta, kun parkkeerasimme Ähtäriin. Tajusimme, kuinka hyvin meillä on asiat, saimme olla turvassa ja terveenä, Hildén kertoo MTV:lle.
– Nyt muutamme Helsinkiin. Emme ole vielä päättäneet, kauanko asumme Suomessa. Vuoden päästä katsomme, millainen tilanne on Jenkeissä. Sitten päätämme, mitä teemme.
Tanssikengät jalkaan
Duudsoneista tuttu Hildén on tänä vuonna mukana Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa yhdessä tanssiparinsa Katri Mäkisen kanssa. Ohjelman harjoitukset alkoivat maanantaina.
Hildénin vaimo on myös todellinen tanssitaituri, mutta kilpatanssin valmentaminen jäänee kuitenkin Mäkisen vastuulle, sillä Chachi on ansioitunut street-tanssissa.
– Kotona on tuki ja turva sekä ymmärrys. Haluan tehdä perheeni ylpeäksi. Lähden kilpailemaan itseäni vastaan ja haluan olla tunteiden tulkki tanssilattialla, intohimoisesti kehollani kertoa tarinan. Katri kuorii minusta kuvailemani ihmisen. Onnea vaan, Hildén naureskelee.
Hildén kertoo uusista tuulista myös Instagramissa julkaisemansa kuvakoosteen yhteydessä.
– Kun yksi luku päättyy, toinen alkaa. Löysin rauhan täällä Ähtärissä viettäen ikimuistoisia hetkiä perheen ja läheisten kanssa.
– Tulen aina olemaan Ähtäriläinen, mutta nyt on aika laittaa jalalla koreasti!
Jos kuvat eivät näy, voit katsoa ne täältä. Katso kaikki Tanssii tähtien kanssa osallistujat.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Alisa Vainiolta jättiyllätys
- Iida Vainio avautuu: ”Tästä alkaa mun uusi luku”