Näin nuorena Niko Ranta-aho kokeili huumeita: Tajuttomana ja suu vaahdossa ambulanssiin
Niko Ranta-ahon uusin kirja sukeltaa syvälle hänen yksityiselämäänsä.
Katsika-vyyhdissä ”kobrana” tunnettu Niko Ranta-aho avautuu vaikeista nuoruusajoistaan tuottaja Aku Linnanahteen kirjoittamassa teoksessa Niko Ranta-aho. Teoksessa puhutaan kaunistelematta vankilassa istuvan liikemiehen elämästä.
Niko kertoo huumeongelmien alkaneen jo nuorena, sillä hän kokeili amfetamiinia ensimmäisen kerran jo 16-vuotiaana.

Niko tunnettiin Tampereen yöelämässä pintaliitäjänä ja hänen kasvonsa tulivat tutuksi kaikille yöelämässä viihtyville henkilöille.
Pintaliitäjän elämäntyyli kesti lähes 10 vuotta ja kerran henkikin meinasi lähteä, kun Niko nautti alkoholia yhdessä amfetamiinin ja ekstaasin kanssa.
– Tilanteen vierestä nähnyt kaveri kertoo, että Niko oli parin ekstaasitabletin jälkeen alkanut täristä ja sätkiä, ja kun ambulanssihenkilökunta oli nostanut hänet paareilla kyytiin, ja hänen suustaan oli tullut vaahtoa, kirjassa kerrotaan.
24-vuotiaana Niko oli vaikeassa huumekoukussa ja vauhdikas elämäntyyli alkoi heijastua myös arkeen.
– Viimeisen vuoden aikana en enää pystynyt viikonlopun juhlimisen jälkeen poistumaan kotoa ilman rauhoittavia lääkkeitä, Niko paljastaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun kuumat pelit ja lomille lompsis
- Aki Palsanmäki harkitsee huutokaupan lopettamista – edessä ratkaisevat kuukaudet syövän kanssa
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Suzanne Innes-Stubb käänsi katseet rohkealla asuvalinnallaan
- Martina Aitolehden firmojen alamäki jyrkkenee – jo neljäs tappiovuosi peräkkäin
- Mette-Marit kotiutui sairaalasta – koskettavat sanat: ”Olen saanut elämän lahjan”
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Aki Palsanmäki harkitsee huutokaupan lopettamista – edessä ratkaisevat kuukaudet syövän kanssa
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- David Coulthard, 55, avioitui 32-vuotiaan mallin kanssa – Mika Häkkinen vieraana salahäissä