Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
Tunnettujen hyvinvointivalmentajien välille on syntynyt oikeuskiista. Karita Tykkä on hakenut Nanna Karalahden Nansport Oy -yritystä konkurssiin, koska yhtiö ei ole maksanut hänelle yli 57 000 euron saatavia.
Kiistan taustalla on Karitan ja Nannan yhteistyö. Karita tuotti liikuntavideoita Nannan Herotreeni-brändille, mutta kokee, ettei ole saanut sovittua palkkiota ainakaan kokonaisuudessaan.
Viimeisimmän tilinpäätöksen mukaan Nansport Oy teki yli miljoonan euron liikevaihdolla 15 077 euroa tappiota.
Seiska tarkasteli Nannan taloudellista tilannetta laajemminkin.
Verovelat ulosotossa
27.3. päivätty ulosottorekisteri paljastaa, että Verohallinto perii Nannalta merkittäviä summia. Tammi–helmikuussa vireille tulleet veroperintään liittyvät ulosottoasiat koostuvat noin 2 000–3 000 euron ennakko- ja jäännösveroista.
Kaksi näistä koskee Nannan yritystä, ja niiden yhteissumma on 4 782 euroa.
Kolmessa tapauksessa verosaatavat kohdistuvat suoraan Nannaan itseensä: ulosottorekisterin mukaan maksamatta on jäänyt yhteensä 9 324 euroa ennakkoveroja.
Kaikkiaan verottaja perii hyvinvointivalmentajalta ja hänen yhtiöltään yli 14 000 euroa.
Lisäksi Nannalle on päätynyt ulosottoon viisi pysäköintivirhemaksua viime vuoden lopulta ja tältä vuodelta. Näiden käsittely on kuitenkin päättynyt, sillä maaliskuussa on todettu suppean ulosoton este.
Viihdelehti Seiska tavoitti Nannan maanantaina kommentoimaan ulosottoasioita.
– Olen maksanut ne pois, Nanna toteaa kohteliaasti Seiskan toimittajalle.
Maanantaina tarkistetussa ulosottorekisterissä maksut eivät vielä näkyneet suoritettuina. Seiska on kuitenkin nähnyt maksukuitit, joissa kirjauspäiväksi on merkitty maanantai 30.3.
– Minulla on asiainhoitaja, joten sain vasta sinun yhteydenotostasi tietää näistä asioista.
– Olen pyörittänyt 10 vuotta yhden naisen osakeyhtiötä, synnyttänyt sinä aikana 3 lasta ja asioita hoitaessa kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut vuosien aikana sekä minulle että asioidenhoitajalleni, Nanna toteaa.
Julkisten verotietojen perusteella Nannan tulot ovat olleet viime vuosina huomattavan suuret. Esimerkiksi toissa vuonna hänen kokonaisansionsa ylittivät 150 000 euroa.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”